sunnuntai, 27. toukokuuta 2012

Terassilla

Takapihan puolella meillä on kivan kokoinen terassi, mutta emme ole sitä juurikaan käyttäneet, koska se oli ankea... Terassi oli ennen punertavan värinen (yäk!) eikä kalustuskaan houkutellut viettämään siinä aikaa. Toiveissa on rento oleskelupaikka, missä on mukava nauttia aamuauringossa kahvit ja vilvoitella saunan jälkeen.


 Terassin lattia käsiteltiin mustaksi sävytetyllä puuöljyllä ja kaiteet maalattiin valkeaksi. Olen jo tilannut polyrottinkisohvan, lisäksi tarvitaan pieni pöytä, mahdollisesti matto sekä tietenkin paljon lyhtyjä ja värikkäitä kasveja. Vanha kärrinpyörä saa jäädä kattoon ja toivottavasti saan siihen vihdoinkin ne valot.


Toiveissamme olisi lisäksi terassin lasitus, mutta ilmeisesti lasit tulisivat aika kalliiksi, joten selvitämme vielä muitakin vaihtoehtoja..

lauantai, 19. toukokuuta 2012

Kauneusviikko

Tällä viikolla olen ottanut aikaa itselleni ja olenkin käynyt jalkahoidossa, ihonpuhdistuksessa ja parturissa sekä laitattamassa räpsyttimet, kuten jo syksyllä vähän suunnittelinkin. Tällä kertaa räpsyttimet ovat siskoni tekemät, sillä hän opiskelee kosmetologiksi.



Ihonpuhdistuksessa kosmetologi suositteli hankkimaan kosteuttavan päivävoiteen, joka sisältä UV-suojan. Jonkin aikaa kaupassa vaihtoehtoja mietittyäni päädyin paljon kehuttuun Garnierin BB-voiteeseen.





keskiviikko, 16. toukokuuta 2012

Taisin ihastua

 hankkimani maximekon kuosiin... Yleensä pidän yksivärisiä ja hillittyjä vaatteita, mutta tässä kuosissa on jotain joka vetoaa nyt kovasti!




Kuvat lainattu H&M.

Mistä näitä ihastuksia oikein tulee?

perjantai, 11. toukokuuta 2012

Olisipa jo kesä!

Viime kesänä etsiskelin maximekkoa, mutta en löytänyt mieleistäni. Viikonloppuna huomasin tämän mekon h&m:llä, enkä voinut vastustaa kiusausta. Mekon kuosi on mielestäni ihanan kesäinen!





Pirteä mekko yhdistettynä pinkkeihin kynsiin, varvassandalleihin ja isoihin aurinkolaseihin.. En todellakaan malta enää odottaa kesää!

tiistai, 8. toukokuuta 2012

Tutustumassa

Tänään rakkaalla esikoisella oli kouluun tutustuminen. Poika oli aluksi sitä mieltä, että äiti tulee kouluun mukaan.. Koulun pihalla, oman nimensä kuultuaan, hän kuitenkin lähti todella reippaasti koulukummin kanssa tutustumaan tulevaan kouluun!



Pojan mielestä aamupäivä koululla oli ollut mukava ja hän odottaakin syksyä innoissaan!

sunnuntai, 6. toukokuuta 2012

Miniloma

Kulunut kevät on ollut monella tapaa raskas ja kaipasimme pientä piristystä arkeen. Lauantaina pakkasimme kimpsut ja lähdimme räntäsateesta minilomalle aurinkoiseen Helsinkiin.





Edellisestä korkeasaaren reissusta on niin pitkä aika ettei kumpikaan lapsista enää muistanut sitä, joten sinne siis! Viimeksi oli niin kuuma, ettei eläimiä juurikaan näkynyt, mutta tällä kertaa eläimiä oli hyvin näkyvissä.






 Heurekassa emme olleet aikaisemmin käyneet, mutta tämä kerta tuskin oli ensimmäinen ja viimeinen - niin paljon lapset (ja aikuiset) tykkäsivät paikasta!







keskiviikko, 25. huhtikuuta 2012

Raikasta valkeaa

Olen kaivannut kotiimme raikastusta ja varsinkin nyt kylpyhuoneremontin jälkeen moni paikka näyttää tunkkaiselle. Viikonloppuna sain idean, että makuuhuoneemme ruskeanharmaat seinät voisivat olla valkeat. Tapettiin minulla on viha-rakkaus suhde, joten sitä en halunnut poistaa, ainakaan vielä.



Nyt on ihanan raikasta ja valoisaa!


maanantai, 23. huhtikuuta 2012

Kaunein kohta kodissa




Nyt remontin jälkeen kylpyhuone on ehdottomasti kauneinta kodissamme, vaikka muutamia pikku juttuja on vielä tehtävä ja hankittava.

perjantai, 20. huhtikuuta 2012

Taulu



Meillä on todella vähän tauluja, varsinkin jos valokuvia ei lasketa. Aakkostaulu ja tutit kehyksessä taulut löytyvät esikoisen ja rakkain esine postauksessa nähty taulu neidin huoneessa huoneesta.

torstai, 19. huhtikuuta 2012

Kattaus



Kuvat itsenäisyyspäivältä.

Aivan liian harvoin tulee tehtyä kunnollisia kattauksia, niinpä niitä ei koneelta löydykkään. Voisinkin ottaa haasteeksi panostaa enemmän kattauksiin ja yrittää myös kuvata niitä!