perjantai 28. tammikuuta 2011

Painitaan!


Isoveli ei mahda mitään, kun sisko hyökkää yllättäen ja aloittaa painiottelun. Voittajasta ei ole epäselvyyttä, sen verran sisukas pieni neitimme on.








Lopuksi tietenkin; itku pitkästä ilosta!

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Pojalle HIFK -huone

Ei sitten tullutkaan pojan huoneeseen limenvihreää...
Innokkaana jääkiekko ja varsinkin HIFK fanina, poika halusikin HIFK huoneen. Pikkuhiljaa olen sitä ideoinut ja toteuttanut, tilanne näyttää tällä hetkellä tältä;


Lattialla lojuvat lelulaatikot häiritsivät minua suunnattomasti, joten Ikealta hankittiin lokerikko ja siihen säilytyslaatikot - punaisena tietenkin!


Huoneen ovelta näyttää tältä. Hankitalistalla on vielä puna-valkea matto, sekä tulevalle eskarilaiselle (edelleen..!) koulupöytä.


Tältä näyttää vaatehuoneen ovelta päin katsottuna. Tekisi mieli poistaa tapetit ja maalata huone, mutta tällähetkellä ei yksinkertaisesti aika riitä siihen, koska myös keittiössä on muutoksia tapahtumassa...

 



Minä tykkään ja poika tykkää, vaikka vielä vähän keskeneräinen onkin!

tiistai 25. tammikuuta 2011

Karhunpoika sairastaa,

...häntä hellikäämme.

Lapset ovat olleet viisi kuukautta päivähoidossa ja nyt (vasta!) ensimmäisen kerran sairastetaan. Esikoisella on pientä lämpöä ja ajoittaista vatsakipua. Me vietämme pari päivää yöasuissa köllötellen ja lastenohjelmia katsellen.




tiistai 11. tammikuuta 2011

Vapaapäivä


Tänään minulla oli vapaapäivä, joka sujui tällaisissa merkeissä. Lapset heräsivät jo seitsämältä, mutta köllöttelimme sängyssä puoli yhdeksään asti. Pikainen ehostus ja aamupala, joka yleensä on jotain aivan muuta.. Päätimme lähteä käymään kirjastossa ja kirpputoreilla.


Kotona puolen päivän jälkeen lounas, lapset päikkäreille ja omaa aikaa, joka tänään kului netistä etelänmatkaa etsien. Rauhassa nautittu välipalan ja päiväkahvit.


Iltapäivällä hieman kotitöitä ja Puustellin ideakirjan selausta.
Illalla salitreeni ja leppoisaa yhdessä oloa perheen kanssa.


Normi(vapaa)päivä.


tiistai 4. tammikuuta 2011

Etsivä löytää

Täydellisen ripsivärin metsästys on vihdoinkin päättynyt! Vielä tähän ikään mennessä en ollut löytänyt täydellistä ripsiväriä, sellaista joka näyttäisi hyvälle ja lähtisi myös helposti pois. Liioittelematta ja epätoivoisena olen kokeillut kymmeniä erimerkkejä, niin kalliitta kuin halpojakin. Pikaisella meikkipussin täydennys matkalla mukaan tarttui Goshin lahjapakkaus, josta löytyi se täydellinen ripsiväri; Gosh wonder volume. 





lauantai 1. tammikuuta 2011

1.1.2011

Vuosi vaihtui meillä rauhallisesti perheen kesken. Herkuteltiin kreikkalaisella salaatilla, tuoreilla sämpylöillä ja nachoilla. Ulkoiltiin ja katseltiin rakettien räiskettä.




Edessä on uusi vuosi, mutta vanhat kujeet!

Poliisikouluun uudestaan hakeminen on kypsynyt tässä loppuvuoden aikana ja tällähetkellä parhaalta ajankohdalta tuntuu ensi kevään tai kesän hakujaksot. Joten edessä on entistä kovempaa treeniä sekä tietenkin töitä, sisustamista ehkä vähän remontointia ja matkustelua.

* Ihanaa vuotta 2011 *

tiistai 28. joulukuuta 2010

Joulu


Tuli ja meni, aivan liian nopeasti. Ne kolme päivää me vietimme rauhallisesti nautiskellen kiireettömyydestä, kynttilöistä, herkuista ja joulun tunnelmasta.





Tietenkin meillä kävi myös kauan odotettu vieras Korvatunturilta. Isosta lahjavuoresta päätellen meillä asuu kilttejä lapsia ja aikuisia.




Miten teidän joulu meni?

torstai 16. joulukuuta 2010

Joulupukille


Tänä vuonna toivoisin

stiga
ohjattava koira
polvisuojat
jääkiekkohanskat
puuha-pete autoja



Ja siskolle Hello Kitty juttuja.

Pienet ovat vielä toiveet ja taitaa joulupukilla olla homma hanskassa.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Kasvupyrähdys?

Kuukausi sitten esittelin lasten talvivaatetusta, mutta pian sen jälkeen huomasin käytännössä, että pojan puku on auttamattomasti pieni! Onnistuin kehittelemään itselleni pakkomielteen, että haluan pojalle samanlaisen puvun kuin mitä tytöllä on... Maanantaina sitten päätin tilata puvun suoraan Ticket to heavenilta ja jo keskiviikkona puku oli täällä, uskomattoman nopea toimitus! 





Pirteitä pakkaspäiviä!

maanantai 22. marraskuuta 2010

Vuonna 1980




* 5. tammikuuta – Hewlett-Packard julkisti ensimmäisen tietokoneensa
* 5. helmikuuta – Kiina ilmoitti, että maan väkiluku oli ylittänyt miljardin rajan
*  13. maaliskuuta − Talvisodan päättymisestä tuli kuluneeksi 40 vuotta
* 1. huhtikuuta – Yhden pennin kolikot alkoivat poistua käytöstä Suomessa




* 8. toukokuuta – WHO julisti isorokon hävitetyksi
* 1. kesäkuutaCNN aloitti uutislähetykset
* 19. heinäkuuta 3. elokuutaXXII kesäolympialaiset pidettiin Moskovassa




* 28. syyskuutaLotto uudistui. Siirryttiin 6:sta voittonumerosta seitsemään
* 1. lokakuuta – Iltalehden ensimmäinen numero ilmestyi
* 22. marraskuuta − 86 ihmistä kuoli hotellipalossa Las Vegasissa
* 8. joulukuutaJohn Lennon murhattiin New Yorkissa




Marraskuun 22.pvä vuonna 1945 syntyi Kari Tapio,
vuonna 1976 syntyi Ville Valo ja
vuonna 1980 synnyin minä.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Vähän lasten talvivaatetusta...

Entiset linssiludet eivät enää tykkää kamerasta, joten oli haastellista saada kuvattua lasten talvivaatteita puettuina, mutta "ykkös" toppapuvut näyttävät tältä;




Pojalla viime vuotinen Remun puku, joka sittenkin näyttää käyvän hihoista lyhyeksi! Tytöllä Ticket to heavenin puku. Molemmilla kengät on Vikingin ja asusteita on paljon erimerkkisiä.

Lisää tulossa, kunhan saan mallit lahjottua...

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Siitä se ajatus sitten lähti...

Puolentoista viikon päästä meillä on isot juhlat ja valmistelut ovat jo kovassa vauhdissa. Ensimmäisenä tietenkin mietin vaatetuksen, ja koska olin ostanut lapsille nämä jo aijemminkin esittelemäni juhlavaatteet, niin siitä se ajatus sitten lähti...


Jostain syystä minulla ei violetteja vaatteita juurikaan ole, mutta lasten juhlavaatteiden myötä päätin itselleni etsiä myös violetin mekon ja tälläiseen päädyin. Kengät ja korut tulee ehkä olemaan kuitenkin toisenlaiset...


Seuraavaksi piti löytää koristeluun ja sisustukseen ripaus violettiä..




Miltäs näyttää? Kolahtaako violetti värinä?

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

En voinut vastustaa...

Pikkuhiljaa rupeaa lasten talvivaatetus olemaan kasassa, kun viime viikolla huomasin Ellokselle tulleen lisää Ticket To Heavenin haalareita. Joten neitokainen ulkoilee ensi talvena tässä ihanassa haalarissa.

(kuva lainattu ellokselta)

Yleensä en ole violetin ystävä, mutta tässä haalarissa on jotain joka kolahtaa. Kunhan haalari kotiutuu meille niin luvassa on pari postausta lastemme toppavaatteista.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Mustaa makkariin

Syksy tekee minut laiskaksi, enkä saa mitään ylimääräisiä hommia tehtyä. Tehtävälista alkaa olemaan loputon ja motivaatio yhä kadoksissa... Viikonloppuna sain kuitenkin ommeltua makuuhuoneeseemme verhot! Syksyn ankeus on vienyt minut mukanaan, ja halusin ehdottomasti mustat verhot.


Hankintalistalla on muhkea valkea päiväpeite, sekä paljon erilaisia tyynyjä. Entiset matot päätyivät vierailulle keittiöön, joten tilalle pitäisi saada uudet. Etsinnässä ovat pitkänukkaiset, aavistuksen kiiltävät sängynvierusmatot.




(kuva lainattu hemtex ja saltex)


Kuinkahan kauan menee, että saan tämänkin projektin valmiiksi...