lauantai 6. lokakuuta 2018

Vihdoinkin valmis keittiö

Olen kirjoittanut  hölmöläisten keittiöremonttia ja  hölmöläisten keittiöremontti jatkuu postauksissa, kuinka aloittelimme keittiöremonttia 2013 ja 2015. Keittiöremontti tehtiin vihdoinkin loppuun syksyllä 2016! Nyt olemme saaneet nauttia keittiöstä lähes kaksi vuotta, enkä edelleenkään muuttaisi mitään.


Säilytystilaa on enemmän kuin tarpeeksi ja keittiö on toimiva. Lattiaan saimme toivomamme lattialämmityksen ja laatat, jotka ovat lisänneet asumismukavuutta huomattavasti, varsinkin talvisin. Varsinkin näin pimeänä aikana monipuolisesti muunneltava valaistus on käytännöllinen. Joka päivä iloitsen myös komposiittialtaasta, joka on tarpeeksi iso ja helppo pitää puhtaana, sekä nopeasta induktioliedestä. 


Ainut mistä jouduimme tinkimään oli kivitasot, joissa oli niin pitkät toimitusajat, että emme olisi saaneet keittiötä jouluksi valmiiksi, joten päädyimme laminaattitasoon. Valitsemamme taso on osoittautunut erittäin hyväksi ja tykätään erityisesti jämäkästä  ilmeestä, joka tulee tason 3cm paksuudesta.

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

"Mökillä"

Olemme viime vuodet viettäneet "kesämökillä" Turkin Alanyassa 4-5 aurinkoista viikkoa. Niin tehtiin myös blogitauon alkamisen jälkeen kesällä 2016. Lähdimme tyttäreni kanssa viikkoa etukäteen ja jo menomatkalla oli jännitystä ilmassa. Vaikka olimme lähteneet bussilla ajoissa kohti lentokenttää juutuimme juhannuksen paluuruuhkaan ja meinasimme myöhästyä koneesta. Päädyimme hyppäämään bussista aikaisemmin ja hurauttamaan taksilla lentokentälle,  olimme tehneet lähtöselvityksen etukäteen ja lento oli loppujen lopuksi hiukan myöhässä, joten ehdimme kuin ehdimmekin koneeseen!


Mutta eihän se jännitys suinkaan siihen loppunut, vaan jatkui loman puolivälissä vallankaappausyrityksellä! Aluksi tunteet olivat todella ristiriitaisia ja pakkasin kyseisenä yönä tavarat valmiiksi, jos tulee kotiinpaluu.. Loma kuitenkin vietettiin loppuun asti hyvillä fiiliksillä todella helteisessä Alanyassa.

maanantai 1. lokakuuta 2018

Pitkän tauon jälkeen...

Aluksi piti huilata vain hetki valmistumisen jälkeen.. Huomaamatta meni kolme kesää ja lähes kaksi ja puoli vuotta! Elämä ja muutokset veivät vaan mennessään. Monesti meinasin aloittaa, mutta en enää tiennyt mistä? Menneistä tapahtumista? En kyllä tiedä vieläkään, mutta yritetään.


Ne tärkeimmän eli lapset. Nykyään meillä asustaa esiteini lätkämimmi, joka käy vitosluokkaa ja teini-lätkäjätkä, joka aloitti elokuussa seiskaluokan. Fiksuja, kun mitkä, vaikka luonnollisesti ikä tekee omat haasteensa ajoittain.



Lapset liittyvät olennaisena myös työhöni, kun 2016 valmistuin lastenohjaajaksi. Pienellä riskillä irtisanouduin vakituisesta kaupanalan työstä, mutta onnekseni sain heti oman alan töitä ja nyt olen onnellisesti taas vakituisessa työsuhteessa.


Vuosien aikana tehtiin useita mukavia matkoja, joista kirjoittelen pienet muistelot lähiaikoina. Lisäksi kotona on tapahtunut enemmän ja vähemmän, joten nekin muutokset tulen taltioimaan. Tästä se taas lähtee, omaksi iloksi ja muistoiksi! 

perjantai 20. toukokuuta 2016

Kotona jälleen!

Nyt on viimeinen sekä varmasti ikimuistoisin työharjoittelu pulkassa, ja vieläkin on jotenkin epätodellinen olo.. Ihana oli tulla kotiin ja nähdä kaikkia rakkaita viiden viikon jälkeen! Mahtava kokemus ollut ja tämän tulen varmasti muistamaan aina.


Arki kotona on alkanut todenteolla treenien, pyykkirumban, valmistujaisjuhlien järjestelyjen ja siivouksen merkeissä. Lapsukaisilla on pari viikkoa vielä koulua jäljellä, jonka jälkeen lomaillaan yhdessä ennen kuin palaan takaisin työelämään. Aurinkoista viikkoa!

tiistai 17. toukokuuta 2016

Bioparc Fuengirola

Jos meidän lapset saa tietää, että matkakohteessa on eläinpuisto niin sinne heidän on aina päästävä. Joten niinpä eräänä päivänä suunnattiin Fuengirolassa sijaitsevaan Bioparc eläintarhaan, joka on tripadvisorissa rankattu 2015 yhdeksi parhaimmista eläintarhoista. Sisäänpääsymaksu oli yli 9-vuotiailta 19,90€ ja 3-9 -vuotiailta 13,90€, joten mitenkään edullista lystiä ei tällä kertaa ollut...


Eläintarha viihtyisä, mutta paljon pienempi kuin kuvittelimme ja sen kiertämiseen rauhallisesti menee aikaa vain parisen tuntia. Yllätys, yllätys! Lasten suosikkeja oli tietenkin apinat! :D

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Ihana Marbella

Edellinen päivä ennen perheen kotiinpaluuta päätettiin viettää tutustuen Marbellaan. Aamupäivällä hypättiin Fuengirolan bussiasemalta linja-autoon, joka maksoi n. 3€/hlö/suunta. Perille päästyämme kierreltiin ympäriinsä ihanaa vanhaa kaupunkia ja ihasteltiin viihtyisää rantakatua.


Ruokailun jälkeen saimme huikean idean (!?) lähteä kävellen 7 kilometrin päähän tutustumaan kuuluisaan ja ylelliseen Puerto Banúkseen. Puerto Banúksessa on tiheä luksusbutiikkien valikoima, äveriäitä ökyjahteja ja urheiluautoja sekä Espanjan hienoimmat gourmet-ravintolat ja yökerhot.


Takaisin ei enää kävelty, vaan hypättiin bussiin.. Uskomatonta kyllä, lapsille ei tehnyt yhtään vaikeuksia kävellä niinkin pitkää matkaa, mutta illalla kyllä uni maistui ja jalat kaipasivat hierontaa.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Benalmádenan lintupuisto

Erään työpäiväni jälkeen päätimme lähteä perheen kanssa käymään Benalmádenan lintupuistossa, Parque de la Palomassa, joka oli ehdottomasti vierailun arvoinen paikka. Ilma oli valitettavasi pilvinen, mutta voin vain kuvitella kuinka kaunista siellä on aurinkoisella ilmalla!


Puisto on rauhallinen ja kaunis paikka aivan keskellä Benalmádenan kaupunkia, eikä sinne ole sisäänpääsymaksua. Juna Fuengirolasta maksoi alle 2€/hlö /suunta. Puistossa voi ihastella vapaana vilistäviä eläimiä, kuten kilpikonnia, sorsia, kanoja, vuohia, aaseja, pupuja ja riikinkukkoja, useita erilaisia kasveja, upeita maisemia, pysähtyä ruokkimaan lintuja tai viettää vaikka piknikiä palmujen katveessa. Alueella on myös kahviloita ja kaksi leikkipuistoa. Meidän lapset tykkäsivät erilaisista kasveista ja erityisesti kaktuspuutarhasta.



Tarkoitus oli samalla reissulla mennä köysihissillä näköalatasanteelle, josta voi ihailla upeita maisemia sekä merelle että vuoristoon. Lintupuistossa meni  kuitenkin odotettua kauemmin aikaa, joten se ilo jäi tällä kertaa kokematta. 

sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Hola!

Ja terkkuja Fuengirolasta! 

Kerroin joskus aikaisemmin, että suoritan opintojeni lopussa osan työharjoittelusta Espanjassa. Nyt minulla on jo harjoittelua takana kolme viikkoa ja edessä vielä kaksi. Äsken saatoin perheeni kotimatkalle reilun viikon lomalta, joten kiirettä on pitänyt ja aika on kulunut todella nopeasti!


Sataa, sataa, ropisee pilipilipom! Tällä hetkellä sataa kaatamalla, mutta onneksi on ollut ihania aurinkoisiakin päiviä välillä. Tämmöiselle vilukissalle saisi tosin olla reilusti lämpimämpää ;) Fuengirola on ihan mukava paikka, mutta tuskin tänne lomalle tulevaisuudessa tulen, se jokin vaan puuttuu.. Kokemuksena tämä on kuitenkin ihana ja rikastuttava! 

lauantai 12. maaliskuuta 2016

Terveisiä sairasvuoteelta..

Niin se vaan kevät pikkuhiljaa lähenee! Pari päivää on aurinko paistanut ihanasti, mutta olen joutunut ihailemaan sitä ikkunasta. Eilen olisi ollut opintojeni viimeinen lähipäivä, mutta vietin sen kotona sängynpohjalla flunssan kourissa. Kolme päivä sinnittelin kipeänä (tosi fiksua...!) koulun penkillä, mutta torstaina oli pakko luovuttaa, kun oli niin heikko olo. Jokin ärhäkkä virustauti, johon ei näköjään mikään tehoa. Kunhan tästä selviän niin vielä olisi edessä viisi viikkoa työharjoittelua Suomessa ja viisi viikkoa Espanjassa. Sitten olisin suorittanut opinnot ja valmiina uusiin haasteisiin!


Todellisuudessa tulevaisuus ahdistaa ja kovasti. Olen siitä onnekkaassa asemassa, että opintovapaan jälkeen minua odottaa vanha vakituinen työsuhde, mutta luonnollisesti uuden tutkinnon työt kiinnostavat enemmän! Ajoittain luotan siihen, että kyllä tekevälle töitä löytyy, mutta eihän se nykyään enää niin ole... Tämmöisiä positiivisia ajatuksia tänään!

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Urban Decay

Uuden vuoden Helsingin reissulta hankin itselleni myöhästyneet synttärilahjat  - Urban Decayn Eyeshadow Primer Potion silmämeikin pohjustusaineen ja Naked Smoky luomiväripaletin. Ihan joka paikasta olin kuullut vain pelkkää hyvää ko. tuotteista ja ne kehut eivät todellakaan olleet aiheettomia! Pigmentti, pysyvyys ja levitettävyys ovat lupausten mukaisia, joten heitin kaikki entiset luomivärit menemään...



Paletissa on sopivasti matta- ja kimallesävyjä, joten siinä on kaikki mitä tarvitsen arki- tai juhlameikin tekemiseen. Suosittelen!

perjantai 22. tammikuuta 2016

Breaking up...


Joulu meni perinteisesti ja rauhallisesti kotosalla perheen kanssa. Vuosi vaihtui Helsingissä, jossa kävimme nuorten jääkiekon maailmanmestaruuskisoja katsomassa. Tammikuun kaksi ensimmäistä viikkoa olin opintoihin liittyvässä työharjoittelussa ja tämän viikon koulunpenkillä. Täällä on paukkunut älyttömät pakkaset jo ihan tarpeeksi ja talvi ylipäätänsä ärsyttää jo.. Onneksi enää kolme kuukautta tätä kylmyyttä, koska huhtikuun puolivälissä lähden opiskelukaverini kanssa Espanjaan työharjoitteluun viideksi viikkoa! Huomenna suuntaan matkamessuille hakemaan lisää vinkkejä ja tietoa Espanjasta sekä lähialueista.




maanantai 21. joulukuuta 2015

Happy, happy, joy, joy

Meidän vanha kynttelikkö on ainakin viisitoista vuotta vanha ja osoittanut hiljalleen rikkoontumisen merkkejä. Minulle oli heti selvää, että uusi kynttelikkö tulee olemaan Desing House Stockholmin Joy -kynttelikkö. Olin sitä tilaamassa jo viime jouluna itselleni joululahjaksi, mutta en sitten kuitenkaan raaskinut... Reilu viikko sitten päätin, että nyt sen tilaan!





Ihanasta kyntteliköstä huolimatta joulufiilis on hiukan hukassa.. Lämmintä on lähes yhtä paljon, kun juhannuksena ja vettä sataa taivaan täydeltä. Vaikka en talvi-ihmisiä yhtään olekkaan, niin jouluun kuitenkin kuuluuisi lumi ja pikkupakkanen. Verhot ikkunoiden eteen, kynttilät palamaan, joululaulut soimaan ja herkkuja pöytään - kyllä niillä joulufiilistä saadaan!

sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Keittiön "uudet" wieniläistuolit

Yleensä, kun saan jotain mieleeni, niin toimin välittömästi. Välillä kuitenkin kiitän itseäni, että en syystä tai toisesta saa heti aikaiseksi toimia - kuten nyt näiden keittiön tuolien kanssa! Maaliskuusta (jep..!) asti olen tuoleja etsinyt ja yhden kirppikseltä löytänytkin. Eräänä lokakuisena päivänä kummitätini laittoi viestiä, että olenko huomannut lähellä olevan kuolinpesän myynti-ilmoituksen, jonka kuvassa oli kaipailemiani wieniläistuoleja? Laitoin heti ilmoituksen tekijälle viestiä ja kysyin voisiko varata tuolit, ja onneksi hän suostui! Luettuani nimittäin ilmoituksen uudelleen huomasin, että siinä luki ei ennakkovarauksia... Tuoleja oli seitsämän kappaletta ja myyjän toiveesta ostin kaikki, koska pääsimme hinnasta helposti yhteisymmärrykseen. Myyjä kertoi, että henkilö joka on tuolit joskus hankkinut on ollut kuolleena jo kolmekymmentä vuotta, joten päättelimme, että tuolit ovat helposti vähintäänkin viisikymmentä vuotta vanhat! 


Vanhuudestaan huolimatta tuolit olivat erittäin hyvässä kunnossa. Alunperin tuolit olivat koivunväriset ja ajattelin jättää ne sellaisiksi, mutta valitettavasti tuolit haisivat todella voimakkaasti kosteudelle/homeelle, joka ei lähtenyt edes pesussa pois joten päädyin maalaamaan tuolit. Tuoleja maalatessani huomasin, että niiden pohjissa on jonkinlaiset leimat. Pikaisella googlauksella sain selville, että aidoissa wieniläistuoleissa on leimat pohjassa..? Tällä hetkellä tuoleista kaksi on tyttäreni huoneessa kirjoituspöydän ääressä, josta ne on kätevä tarvittaessa siirtää lisätuoleiksi. Talveksi kaipailen istuimille taljoja, mutta en ole vielä löytänyt sopivan kokoisia, joten vinkkejä otan mielelläni vastaan.


Sellainen tarina tällä kertaa. Tänään meillä perinteisesti leivotaan ja koristellaan pipareita, saunotaan ja katsotaan linnan juhlia juustotarjottimen äärellä. Oikein hyvää Itsenäisyyspäivää!


keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Rappiolla on hyvä olla...

No en minä todellisuudessa ole rappiolla, vaan blogi on viime aikoina huomaamatta ollut. Mitään blogilomaa tai vastaavaa ei ole ollut tarkoitus viettää, mutta normaalit elämän touhut ovat vieneet mennessään, eikä ole ollut aikaa koneen ääressä viettää - paitsi sen verran, kun koulutehtävät ovat tarvinneet. 

No mitäpä me ollaan sitten puuhattu? 
Lasten kesäharrastuksista on siirrytty jääkiekon pariin. 


Kun ahkerana opiskelijana tekee etätehtävät ajoissa, niin voi senkin ajan käyttää huvitteluun, joten toissa viikolla olin lämmittelemässä kaverin kanssa Alanyan auringon alla. 



Kesällä mietittiin mieheni kanssa personal trainerin palkkaamista ja loman jälkeen rupesimme tuumasta toimeen ja sopivan pt:n etsintään. Sellainen löytyikin yllättävän helposti, joten tällä viikolla alkoi uudenlainen elämä! Nyt me sitten opetellaan syömään huomattavasti aikaisempaa enemmän ja treenaamaan yhdessä monipuolisemmin.


Siinäpä ne tärkeimmät! Keväällä minun olisi tarkoitus lähteä Espanjaan suorittamaan työharjoittelua ja lähiaikoina pitäisi asian varmistua, joten jänniä hetkiä eletään normaalin arjen rinnalla.