sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Yalen älylukko ja hälytinjärjestelmä

Olemme jo jonkin aikaa suunnitelleet ja vertailleet erilaisia hälytysjärjestelmiä. Vähän ennen syyslomaa saimme tietää, että naapurustossa on murtauduttu asuntoihin, joten silloin päätimme että nyt on tehtävä päätöksiä. Päädyimme Yalen järjestelmään ja samalla hankimme myös älylukon.


Järjestelmän ja lukon käyttöönotto oli helppoa, kuten myös käyttökin. Hälytinpakettin lisäksi saatavilla on lukuisia lisäosia, joista älypistorasioita ja palohälyttimiä on hankintalistalla.


Voi, että on useasti harmittanut ettei hankittu näitä aikaisemmin! Varsinkin, kun lapset oli pieniä koululaisia olisi ollut hienoa, kun ei olisi tarvinnut etsiä hävinneitä avaimia ja miettiä onko ovi lukittuna.

perjantai 4. lokakuuta 2019

Syyslomalla Kroatiaan!

Syyslomalla tämä perhe suuntaa vihdoinkin Kroatiaan! Olemme suunnitelleet ja haaveilleet sinne matkustamisesta jo useita vuosia, mutta aina on tullut jotakin muuta eteen. Ennen juhannusta tuli Norwegianilta sähköpostia, josta huomasimme edulliset lennot Splitiin. Meillä oli myös vanhenevia cash point -pisteitä, joten lentolipuille jäi hintaa alle 100€/henkilö matkalaukun kanssa.

Kuvat täältä
Splitin lentokentältä vuokrataan auto ja suunnitelmissa oli ajella Kroatiaan ristiinrastiin. Majoitus otettiin jälleen booking.com kautta ja valitsimme Podstranassa sijatsevan Luxury Apartments Mian.


Suomeen saapuneet räntäsateet ovat saaneet meidän malttamattomiksi, mutta onneksi ei tarvitse odotella enää kauan. Syksy on ollut vauhdikas ja monella tavalla rankka, joten loma tulee tarpeeseen.

torstai 19. syyskuuta 2019

Suppailua Alanyassa

Yksi lasten eniten toivomista aktiviteeteista Alanyassa on suppailu. Ensimmäisen kerran käytiin suppailemassa kesällä 2018 ja se oli hauskaa, joten tänä kesänä piti päästä uudestaan! Otimme messengerin kautta yhteyttä Alanya Surf Teamin Barisiin, joka opasti ja neuvoi meitä.


Herätys oli aamulla aikaisin, sillä retki alkoi klo 8 ennen kuin ilma olisi liian kuuma ja ranta täynnä ihmisiä. Tänä kesänä oli aaltoja ennemmän kuin aikaisemmin, joka teki hommasta haastavampaa, mutta silti suppailu on mukavaa. Lapset olisi halunnut pidemmälle suppailuretkelle, mutta se vaatisi niin aikaisen herätykset ettei vielä lähdetty.


Suomen hintoihin verrattuna suppailu on erittäin halpaa Alanyassa ja samaan hintaan saimme myös kuvia retkestä.

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

DIY pehmustelaatikko komposiittilaudasta

Heti kun saatiin saunaterassi valmiiksi rupesin etsimään kalusteiden pehmusteille säilytyslaatikkoa, joka osoittautuikin haastavaksi hommaksi. Ulkonäöllisesti ei miellyttänyt puiset eikä polyrottinkiset. Mikäli löysin jonkin jota olisin voinut edes harkita niin ei mitat täsmännyt alkuunkaan. 


Monena iltana poreissa istuskellessa puntaroitiin vaihtoehtoja ja päädyimme siihen, että ulkonäöllisesti miellyttää eniten komposiittilaudasta mittojen mukaan tehty. Niinpä minä eräänä iltana mittailin ja piirsin miehelleni piirrustukset, jotka hän toteutti. Laudat laitettiin sileä puoli näkyville, että eivät ole ihan samaa näköä kuin terassi. Halusin, että laatikolla on ennemmin korkeutta kuin syvyyttä, että sitä voi pitää myös tasona kukille, lyhdyille, tarjottaville jne. 


Nyt on saunaterassi kokonaisuudessaan juuri sellainen, kun haluamme - käytännöllinen ja helppohoitoinen. Kesällä siellä tulikin vietettyä enemmän aikaa, kuin takapihalla.

keskiviikko 11. syyskuuta 2019

Klas piknik ja ylösalaisintalo Dim-joella

Alanyan loman perinteinen Dim-joen reissu tehtiin tänä vuonna Klas piknikille. Dim- joelle pääsee bussilla nro 10, joka lähtee bazaarialueelta. Hinta oli kesällä 3tl eli noin 0,50€, mutta tietojeni mukaan hinta on tällä hetkellä 4tl. Bussi pysähtelee kaikkien joen varrella olevien paikkojen kohdalla, joten voi hypätä pois missä kohti vaan haluaa.


Alueella oli useita erilaisia maksullisia aktiviteetteja, kuten mm. vesiesterata, vaijeriliuku, uima-allasalue vesiliukumäellä ja polkuveneet. Meidän lasten suosikki oli (yllätys, yllätys!) vesiesterata, joka maksoi 15tl/hlö ja oli käytössä koko päivän ajan.


Alue ei mielestäni ollut niin siisti ja viihtyisä, kun esimerkiksi Göl piknik tai Ada piknik, mutta syy miksi jäimme tähän on ylösalaisintalo, joka on alueen vieressä ja jossa tuli otettua loman hauskimmat kuvat! Sisäänpääsymaksu oli aikuisilta 15tl (2,40€) ja lapsilta 10tl (1,60€).



Kannattaa ehdottomasti käydä!

sunnuntai 8. syyskuuta 2019

Lay-Z-Spa Miami porellas

Ensimmäinen kesä porealtaan kanssa takana, joten ajattelin kirjoitella hiukan kokemuksia ja fiiliksiä. Täytyy heti aluksi todeta, että poreallas oli jokaisen euron arvoinen ja hintaansa nähden erinomainen hankinta! Allas oli nopeasti käyttövalmis ja käyttökustannukset on kohtuulliset. Yllätyttiin myös positiivisesti miten hyvä poreet altaassa on. Yksi pieni miinus tulee pumpun kovaäänisyydestä poreiden ollessa päällä. Ensi kesänä pitääkin rakentaa jokin ääntä eristävä ja nätti kotelointi pumpun ympärille.


Aluksi meillä meni hetki opetellessa kuinka löydetään hyvä tasapaino veden puhtauden kanssa, mutta kokeilun kautta se löydettiin. Vesi vaihdettiin kesän aikana kahdesti kokonaan ja muutamia kertoja osittain. Käytössä oli pikakloori, ph+ (puuttuu kuvasta) ja puhdistustabletit. Ensin tietenkin testiliuskoilla katsottiin mitä tarvitsee käyttää. Suodatin vaihdettiin noin kerran viikkoon. Etukäteen luin netistä, että kannattaa ostaa reilusti varastoon suodattimia, koska ne loppuu kuitenkin kaupoista. Ja niinhän pääsi kuitenkin käymään, että ei enää löydetty suodattimia, joten tänään laitoimme altaan haikein mielin odottamaan ensi kesää.


Altaaseen mahduttiin oikein hyvin koko perhe kerralla nauttimaan ilta-auringosta, joka paistaa ihanasti saunaterassille. Nyt onkin edessä pitkä syksy ja talvi ennen kuin pääsemme ottamaan altaan uudestaan käyttöön.


sunnuntai 1. syyskuuta 2019

Viikko 35 - hei, hei kesä!

Maanantaina entiseen tapaan lenkkeilin jäähallille ja lenkin jälkeen nauttin lämpimistä poreista. Tiistaina töiden jälkeen oli pakko päästä käymään kirjastossa. Olen nimittäin ihan koukussa Outi Pakkasen kirjoihin! Heinä- ja elokuun aikana olen lukenut kaikki meidän kirjastosta löytyvät kirjat.



Keskiviikkona juhlittiin vanhenevaa siskoani, joka oli jälleen leiponut herkullista juustokakkua. Torstaina kaupasta tarttui taas mukaan uutuussuklaata... Ostetaan selkäranka!


Perjantaina saimme jälleen suru-uutisia, eikä työpaikan arvonnan voitto piristänyt yhtään.. Ei vuotta ilman hautajaisia. Lauantai oli lapsilla koulupäivä, sillä kotikaupunkimme vietti 90-vuotisjuhlia.


Sunnuntaina tytöllä oli kauden ensimmäinen (harjoitus)peli nuorempien poikien joukkueessa.


Kesä on nyt valitettavasti ohi, joten "viikko kuvina" jää määrittelemättömälle tauolle. Arki pyörii töiden, jäähallien ja treenien ympärillä, joten kuvat toistaisivat vain itseään.

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Viikko 34 - vauhdikas viikko

Maanantaina töiden jälkeen ilta meni esikoisen jääkiekkojoukkueen palaverissa. Tiistaina olin työpäivän jälkeen niin puhki, että köllöttelin illan sohvalla ja poreissa.


Keskiviikkona suunnattiin tyttäreni kanssa Mikkeliin, jossa hänellä oli taitojäät. Treenien jälkeen jäätiin vielä katsomaan naisleijonien peliä. Kotona oltiin illalla myöhään..


Torstaina oli jälleen salitreenin aika. Välillä tuntuu mahdottomalta keretä käymään salilla edes kahdesti viikossa, useammasta kerrasta puhumattakaan... Perjantaina perinteisesti siivosin huushollia sillä aikaa, kun muut oli jäähallilla.


Lauantaiaamuna kello soi kuudelta, koska lähdimme Helsinkiin. Esikoinen   pääsi Street Jam scoottaustapahtumaan ja tyttäreni tapaamaan ystäviään. Välillä kyllä mietittiin onko järkeä lähteä ajelemaan, mutta kun paluumatkalla takapenkillä istui kaksi iloista ja tyytyväistä lasta totesimme, että kyllä oli. Sunnuntaina nukkuttiin pitkään, tehtiin kotitöitä, käytiin salilla ja synttäreillä. Tavallista arkea siis!


Viikko mennä hujati uskomatonta kyytiä! Torstaiaamuna kyselin lapsilta onko tänään tiistai vai keskiviikko.. Koko kesä on mennyt muutenkin ohi liian nopeasti, enkä millään saa itseäni tsempattua syksyyn vaikka kuinka yritän.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Viikko 33 - arkista aherrusta

Viikko ei alkanut kovin iloisesti, kun maanantaina herätessäni vettä satoi kaatamalla... Tiistai jatkui samalla kaavalla, joten töihin jälkeen siskon kanssa suunniteltu lenkki vaihtui salitreeniin.


Loman jälkeen olen yrittänyt pitää kiinni ruokailurytmistä ja kerran viikossa herkkupäivästä, mutta keskiviikkona en voinut vastustaa pakkasessa olevia minttusuklaajäätelökonvehteja. Oli muuten hyviä! Torstaina oli aamuvuoro, joka tarkoittaa päiväunia töiden jälkeen. Jostain syystä esikoisen sängyssä päiväunet maistuu parhaiten!?


Perjantaina töiden jälkeen lenkkeilin pitkästä aikaa jäähallille katsomaan lasten treenejä. Tulevalla kaudella lapset pelaa eri joukkueissa, mutta toistaiseksi onneksi harjoittelevat yhtäaikaa. 


Lauantai oli poikkeuksellisesti työpäivä, joka jatkui illanviettona työkavereiden kanssa. Paikka oli ihana ja sää suosi saunomista ja paljussa lillumista. Sunnuntai meni enimmäkseen kotona ihanan aurinkoisessa ja lämpimässä säässä levätessä. Illalla kävin vielä salilla tekemässä treenin. 


sunnuntai 11. elokuuta 2019

Viikko 32 - paluu arkeen

Maanantaina kävin hankkimassa perhekalenterin, johon saadaan koko perheen menot muistiin. Samalla päivitin oman kalenteriin syksyn menojen osalta - kiirettä pitää. Tiistaina pääsin nauttimaan rentouttavasta hieronnasta, jonka sain äitienpäivänä lahjaksi. Ihanan rentouttava hetki ennen töihin paluuta.


Keskiviikkona alkoi lapsilla koulut ja minä palasin yli kuuden viikon lomalta töihin. Päivä oli jälleen vauhdikas, joten illalla olin aivan puhki. Meillä ei valitettavasti ole aikaa eikä intoa käydä poimimassa marjoja, joten kävin ostamassa herkullisia vadelmia pakkaseen. Torstaina oli kesäkatuilta, jossa neitokainen oli joukkuekaverinsa kanssa myös edustustehtävissä.


Perjantaina olin töihin jälkeen ihan poikki, vaikka vain kolme työpäivää oli takana. Hyvää ruokaa, tilkka viiniä ja poreilua - niillä viikonloppu alkoi ihanasti. Lauantaina päätettiin miehen kanssa lähteä extemporee käymään Ikealta hakemassa olohuoneeseen uusi lipasto.


Sunnuntaina mies ja tyttö lähti jääkiekon pariin ja me esikoisen kanssa jäätiin kotiin ja otettiin ihan rennosti. Tein vähän kotitöitä, nukuin päiväunet ja käytiin pitsalla. Illalla vielä sauna ja poreet - sit jaksaa seuraavan viikon!




sunnuntai 4. elokuuta 2019

Viikko 31 - kiekkokausi käyntiin!

Maanantaista torstaihin heräsimme ennen kukon laulua ja suuntasimme Mikkeliin, jossa lapsilla oli kiekkokauden starttaava leiri. Ihana oli taas seurata, kuinka alkujännityksen jälkeen sopeutuivat joukkueisiin ja nauttivat harjoittelemisesta. Iltaisin kotiin päästyämme olimme väsyneitä ja valmiita nukkumaan heti suihkun ja ruuan jälkeen. 


Perjantai meni kyllä kokonaan ihan "punaiselle ristille". En meinannut millään herätä koko päivänä.. Päivällä sain itseni liikkeelle, kun oli pakko käydä kaupassa. Samalla piipahdin myös työpaikalla moikkaamassa ihania työkavereita, joita on jo hiukan ikävä. Ensi viikolla onneksi nähdään! Lauantaina oli pakko pitää siivouspäivä, ennen kuin arki alkaa. Sillä aikaa kun minä siivosin mies teki saunaterassille pehmustelaatikon ja siitä tuli hieno!


Sunnuntaina pidettiin shoppailupäivä. Tytön huone ja eteinen kaipaa mattoja, mutta ei löytynyt ei. Sen sijaan koulutarvikkeet on nyt lapsille hankittu ja pimeneviä iltoja varten kynttilät ostettu. 


Pari päivää vielä lomaa ja sitten alkaa arki, joka on tervetullut! Työt, lasten koulut ja harrastukset pitää varmasti meidät taas kiireisinä, mutta sellaista elämä on.