tiistai 5. maaliskuuta 2019

Loma se on lyhytkin loma!

Tulevien matkojen takia emme voineet pitää koko viikkoa lomaa yhtä aikaa lasten kanssa, mutta onneksi pystyimme järjestämään muutaman päivän vapaat, että pääsimme lasten toiveesta käymään risteillen Tukholmassa. Tällä kertaa siellä ei ollutkaan aurinkoista ja keväistä, vaan märkää ja sateista.


Se ei meidän menoa kuitenkaan haitannut, sillä teimme täsmäiskuja muutamiin kauppoihin ja ruokailimme ihanassa vanhan kaupungin ravintolassa nimeltään Agaton. Monena vuonna olemme ko. ravintolaa ihastelleet ohi kävellessä ja vihdoinkin pääsimme käymään siellä. Odotus kyllä palkittiin, ruoka oli erittäin hyvää, palvelu ystävällistä ja miljöö ihastuttava! Masut täynnä hyvää ruokaa siirryimme ajoissa takaisin laivaan ja rentoutumaan saunaosastolle ennen illan rientoja.


Miniloma oli oikein rentouttava ja pieni irtiotto arjesta tuli tarpeeseen. Vuosi vuodelta huomaan miten lasten nuorten kanssa matkustelu helpottuu ja saa uusia piirteitä. Osa lomasta vietetään tiiviisti yhdessä, mutta välillä lapset haluavat viettää aikaa kahdestaan, joten me vanhemmatkin saamme viettää aikaa kahdestaan.


Tulevia lomia odotellessa siis! Maaliskuu menee hyvin tiiviisti töiden ja jääkiekon parissa, mutta onneksi huhtikuussa on kaikkea kivaa luvassa.

Ei kommentteja: