sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Vähän tuliaisia..

Uimisen, herkuttelun ja lepäämisen lisäksi kerkesimme vähän myös shoppailla. Minulle on selvästikkin muodostunut suosikkikauppoja, joista löytyy aina jotain ostettavaa. Tällä kertaa mukaan tarttui seuraavanlaisia juttuja;

Neidille pari paitaa; pitkähihainen ATM, teeppari Waikiki.


Pojalle kahdet housut; molemmat ATM.


Itselleni löysin etsimäni farkkuhameen ja vaatekaapista puuttuvan mustan huivin. Söpöjä pilkullisia pussukoita en voinut vastustaa, hopean värisen ostin aikaisemmin ja mustan tällä kertaa. Kaikki tuotteet Waikikilta.




lauantai 30. heinäkuuta 2011

Kaksi viikkoa sitten

päätin ottaa viimeiselle kesälomaviikolleni äkkilähtömatkan, johonkin lämpimään. Lasten kanssa kolmestaan päädyimme jälleen Alanyaan.. Majoituksen saimme tietää vasta kohteessa ja ensimmäiset kaksi yötä vietimme pienessä, siistissä hotellissa Alanyan itäpuolella, noin kilometrin päässä ydinkeskustasta.




Maanantai-iltana "jouduimme" vaihtamaan hotellia. Uusi majapaikka oli neljän tähden hotelli tutuilla kulmilla; lähellä rantaa ja keskustaa.







Etukäteen pelotti ja jännitti, että kuinka me selvitään, mutta hienosti me pärjättiin! Tarkoituksemme oli ainoastaan levätä, uida ja herkutella - ja onnistuimme siinä täydellisesti!


torstai 28. heinäkuuta 2011

Kymmenen vuotta sitten...

...kosmetologi kertoi, että olisi aika rueta käyttämään silmänympärysvoidetta! Vielä parikymppisenä se ei kuitenkaan tuntunut ajankohtaiselta, mutta nyt olen hankkinut ensimmäisen voiteen.




Clinique all about eyes.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Side

Kävimme viime vuonna pienessä kauniissa kaupungissa, joka sijaitsee n. 65km Alanyasta länteen eli Sidessä. Eräänä kauniina loma-aamuna päätimme lähteä käymään jälleen ihastelemassa maisemia. Matka taittui edullisesti ja mukavasti paikallisbussilla, n. 4€ / suunta / aikuinen.










torstai 14. heinäkuuta 2011

30/30

30. päivä ~ vapaavalintainen kuva


keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

29/30

29. päivä ~ uusin omakuva


tiistai 12. heinäkuuta 2011

28/30

28. päivä ~ sää


maanantai 11. heinäkuuta 2011

27/30

27. päivä ~ Teema; kaksi



sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

26/30

26. päivä ~ tämä naurattaa aina


Vesipuistossa!

Tällä kertaa kävimme Alanyan keskustassa sijaitsevassa vesipuistossa ja kyllä kannatti! Paikka oli, kuin meidän perheelle tehty - sopivasti tekemistä niin lapsille kuin aikuisillekkin.





 Pääsymaksu oli aikuisilta 12,50€, alle 7-vuotiaat lapset pääsivät ilmaiseksi. Alueelle ei saanut viedä mitään omia ruokia tai juomia, vesipuistosta löytyi muutamia ravintoloita sekä kauppa. Vesipuistoon mennessä kassalta saa kortin, jolle voi ladata haluamansa summan rahaa, joka käy sitten maksuvälineenä alueen ravintoloissta. Kaupassa ostokset maksettiin liiroilla.



lauantai 9. heinäkuuta 2011

25/30

25. päivä ~ kaikessa kiireessä


Kengät eivät ikinä löydä paikoilleen...

Odottelen edelleen..

Niitä ehjiä ovia lipastoon. Väliaikaisesti laitoimme paikoilleen epäkurantit ja jatkamme odottelua.. Lipaston päällä on, mustasta laatikoista paljastunut, haaveilemani Block valaisin.

 
 

 

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Nettishoppailua

Koska en ole kerennyt alennusmyyntejä kiertelemään, olen keskittynyt nettishoppiluun. Lapsille vähän lisää Maxxomorraa; pojalle kahdet housut Retrokista ja tytölle housut, liivimekko ja hame Viivilistä.




Itselleni tilasin kahdet bikinit ja kaftaanin, kaikki H&M:ltä.




"Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä.." 

24/30

24.pvä ~ Tämä tekee minut surulliseksi


Joka päivä  saa lukea jotain ikävää tapahtuneen..

torstai 7. heinäkuuta 2011

23/30

23. päivä ~ kesäkuva


keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

22/30

22. päivä ~ tästä olen riippuvainen


Nolo!

tiistai 5. heinäkuuta 2011

21/30

21. päivä ~ kun olin pieni


Halusin laulaa korkealta ja harmitti, kun ääni ei tullut kuvassa kuuluviin.

maanantai 4. heinäkuuta 2011

20/30

20. päivä ~ teema; erilaiset


Siskot

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

19/30

19. päivä ~ täällä minä asun


Kaupunki on pysynyt koko ajan samana, asunnot vaihtuneet.