torstai 31. joulukuuta 2009

Hyvää Uutta Vuotta!


Kuluva vuosi oli kaikinpuolin onnistunut ja mukava. Me ja läheiset saimme olla suht' terveinä. Pikkusiskoni teki kaivatun positiivisen raskaustestin. Vietimme lepposan ja ihanan kesän lasten kanssa, ja esikoinen oppi ajamaan pyörällä ilman apupyöriä. Neitokainen luopui vaipoista ja oppi veljeltään paljon "isojen juttuja". Minä opin tykkäämään juoksemisesta. Selvisi, että minulla on mahdollisuus hakea opiskelemaan unelma-ammattia. Tuleva vuosi on meillä varmasti täynnä jännitystä, haasteita ja suuria muutoksia.

Räiskyvää vuodenvaihdetta!

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Valkea joulu!


Hiphei pipari ja pulla joulu se taitaa tänne tulla!


Kinkku tuoksuu uunissa. Joulukuusi koristeltiin aamulla. Joululeivonnaiset on leivottu, ja osa syötykin. Lahjat hankittu ja paketoitu. Koti koristeltu kynttilöin ja tekstiilein. Ei stressiä, ei kiirettä. Ulkona on ihana talvinen ilma, lunta tuiskuttaa ja on pakkasta.


Ylläolevan kynttelikön löysin paikallisesta sisutuskaupasta koristamaan jouluista ruokapöytäämme. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä...

Rauhallista ja Hyvää Joulua!

lauantai 19. joulukuuta 2009

Hoploppia ja shoppailua

Lapset olivat jo jonkin aikaa kysyneet milloin käydään hoplopissa, ja mikäs sen parempi ajankohta kun kovat pakkaset. Torstaina siis lähdimme heti aamusta naapurikaupunkiin suuntana hoplop. Hyvä, että saimme vaatteet riisuttua ja rannekkeet ranteisiin, niin vauhti oli jo kovaa. Liukumäkeen, pallomereen, sählyä pelaamaan, pomppulinnaan, joka paikkaan täysillä ja ihan koko ajan! Lähtö? No itkun kanssa tietenkin!

Vaikea kuvata lapsia, jotka eivät hetkeksikään hidastaneet tahtia...

Liikunnallisen aamupäivän jälkeen maistui ruoka ja päiväunet todella makoisalle. Lasten nukkuessa koitti äidille rauha shoppailla, pikaisesti tosin... Mukaan tarttui neidille tunika ja sukkahousut. H&M:llä olivat aloittaneet alennusmyynnit ja sieltä mukaan tarttui esikoiselle yhdet housut ja kuopukselle kahdet.


* * *
Mukavaa viikonloppua!

keskiviikko 16. joulukuuta 2009

Sisustusunelmia



Sain rakkaalta kummitädiltä inspiroivaa lukemista, kuvassa näkyvän Kauniit Joulukodit -lehden. Lehti oli kannesta kanteen täynnä erilaisia joulukoteja ja ihania ideoita. Lehteä lukiessani huomasin, että jokaisessa kodissa oli aina jotakin mistä pidin - tyyli, väri, esine, tunnelma, idea sovellettavaksi. Meidän koti onkin sekoitus erilaisia tyylejä ja muotoja. Pidän joistakin vanhoista asioista, mutta myös yksinkertainen pelkistetty tyyli vetää puoleensa. Seuraavat klassikot muuttavat meille heti, kun lottovoitto löytää oikeaan osoitteeseen.

Lokki valaisin, jonka Yki Nummi on suunnitellut vuonna 1960.
Ajaton kaunistus vielä viisikymmentävuotiaanakin.


Harri Koskisen vuonna 1996 suunnittelmena Block-lamppu viehättää yksinkertaisella tyylillä, ja valloittavalla vastakohtien leikillä.


Ilmari Tapiovaaran vuonna 1965 suunnitteleman Madamoiselle keinutuoli. Meillä tämä yksinkertainen, kaunis tuoli pääsisi kunniapaikalle takan viereen, joko mustana tai valkoisena.



Jatkan haaveilua ja yritän muistaa lotota!
Onko teillä jotakin sisustushaaveita?

tiistai 15. joulukuuta 2009

Erilaiset lapset...

Aamulla aikaisin lähdimme perhekerholle, jossa lasten oli tarkoitus esiintyä joulukuvaelmassa. Pieni prinsessamme oli innoissaan saadessaan esiintyä enkelinä, yhdessä serkun ja muiden lasten kanssa.


Esikoinen oli viime viikolla luvannut kerho-ohjaajille olla Joosef, mikäli siskokin on mukana näytelmässä. Itse epäilin esikoisen osallistumista alusta lähtien, mutta tietenkin kannustin ja asiasta juteltiinkin paljon etukäteen. Kerholla tapahtui tietenkin se mitä olin epäillyt, esikoinen ei suostunut pukeutumaan eikä halunnut olla mukana. Onneksi vara-Joosef löytyi ja lapset esittivät joulukuvaelman, joka sai aikuiset pyyhkimään silmäkulmiaan.

* * *
Meidän lapset ovat valloittava sekoitus vanhempiensa näköä ja luonnetta.

Esikoinen näyttää äidiltään, mutta luonteenpiirteitä on saanut molemmilta. Hän on rauhallinen, kiltti, ujo, pikkutarkka ja pitkäpinnainen. Tulee toimeen kaikkien kanssa, on kiinnostunut liikunnasta ja nopea oppimaan uusia juttuja.

Kuopus on ulkonäöllisesti kopio isästään, mutta hänessä on enemmän äitinsä luonteenpiirteitä. Hän on aktiivinen, reipas, kertoo selvästi ja kuuluvasti mielipiteensä - varsinkin eriävän. Hermostuu usein, mutta leppyy helposti ja nopeasti.


Yhdessä ovat erottamaton pari, joista huomaa että sisarus on maailman tärkein. Meidän rakkaat!

torstai 3. joulukuuta 2009

Rakas joulupukki...

Aviomieheni pyysi bloggamaan joululahjatoiveistani. Olemme olleet yhdessä 12 vuotta ja joka vuosi on kuulema yhtä vaikea keksiä minulle lahjaa. Itse olen yrittänyt tehdä asian helpoksi vihjailemalla pitkin vuotta toiveistani, mutta ilmeisesti suora toiminta tehoaa parhaiten.
Tässä siis pukille muutama toive;


Kivi -kynttilälyhdyistä haluaisin kerätä kaikki värit. Aalto -maljakosta tykkään vain ja ainoastaa kirkkaana. Mariskoolista taas meille voisi muuttaa mm. kirkas, hiekka, musta, matta kirkas, punainen ja harmaa.

Jouluna on ihanaa kaivautua sohvalle hyvän kirjan ja suklaan kanssa. Kasvo- / jalka- / käsihoidot kuuluvat varmasti lähes kaikkien naisten toivelistalle, kuten hierontalahjakortti tai vaatekaupan lahjakortit. Listaa voisin vielä jatkaa mm. salikengillä jne, mutta taidan kuitenkin lopetella...

Vielä 21 yötä jouluun!

perjantai 27. marraskuuta 2009

Tyylitöntä

Viime aikoina blogini on täyttynyt unelmastani, joten ehkä olisi aika välilllä kirjoitella muustakin. Tykkään kierrellä vaate- ja kenkäkauppoja sekä lukea tyyliblogeja ja muotilehtiä, vaikka oma tyylini on kaukana niistä. Arki koostuu lasten kanssa ulkoilusta ja muutenkin liikunnasta, joten sanomattakkin selvää, että esim. legginsit ja korkkarit eivät kuulu päivittäiseen pukeutumiseen - vaikka niin haluaisinkin. Kaikki yksinkertainen ja musta on kaunista. Siinä lyhyesti kuvaus "tyylistäni". Yleensä pukeudun sporttisesti Haglöfsin tai Adidaksen vaatteisiin. Tässä pieni vilkaisu vaatekaappiini.

Ensimmäisenä suosikkini salivaatteista, Adidaksen toppi ja housut. Adidasta on vaatekaappini pullollaan ja kaikki urheilukenkäni ovat myös ko. merkkiä. Addun vaatteet ovat minulle parhaiten istuvia ja voin ostaa ne jopa sovittamatta, myös kengät.



Seuraava mekko on yksi uusimmista ostoksista, ja tarkoitus laittaa työpaikan pikkujouluihin. Asusteet on vielä mietinnässä, toisaalta olisi kiva piristää punaisella, mutta täydellisten asusteiden löytyminen on vaikeaa. Kuvasta ei valitettavasti näy, kuinka mekko kimaltelee aavistuksen sekä laskeutuu kauniisti päällä.

Kuva; Vero Moda


Sitten onkin vuorossa kuva muutamista lempikengistäni, joita kuitenkin harvemmin tulee käytettyä. Nämä ensimmäset ostin kaksi vuotta sitten hääkengiksi.



Nämä kengät ovat palvelleet uskollisesti jonkin aikaa
ja ovat todella mukavat jalassa.



Aviomieheni mielestä minulla on kahdet samanlaiset kengät, tässä siis "samanlaiset" kuin yllä olevat. Yhdennäköisyys on hämmästyttävä, vai mitä?



Siinäpä kaikki tällä kertaa, ehkä joskus voisin laittaa asukuvia?

maanantai 23. marraskuuta 2009

Haku on alkanut!

Viikko sitten alkoi hakuaika poliisiin perustutkintokoulutukseen, johon aion siis hakea. Vasta ensi vuoden alussa käyn viemässä poliisilaitokselle hakemuksen sekä haastattelussa.


Seinämän ylitys on yksi kuntokokeen osa-alueista. Pyysin aviomiestäni tekemään minulle korokkeen, että voin käydä puistossa harjoittelemassa sitä. Tänään, ankeana maanantai aamuna, raahasin vihdoin korokkeen puistoon. Koroke on ruma ja painava, mutta tukeva ja oikean kokoinen. Itse seinämä oli taas liian paksu ja todella liukas. Mitkään luut eivät onneksi murtuneet, mutta ranteet tulivat kipeiksi. Seuraavan kerran ulkoilutan korokkeen toiseen puistoon ja toivon, että siellä olisi kapeampi seinämä.
Kyllä siitä yli pääsee!

Muut kuntokokeen osatestit lyhykäisyydessään ovat;

Kestävyys
* 1 500 metrin juoksu
aika naisilla enintään 8.00 minuuttia

Vatsalihastesti
* istumaannousu 2,5kg lisäpainolla, aikaa 30 sek.
vähintään 15 hyväksyttyä suoritusta

Seinämän ylitys
* ponnistetaan ilman vauhdinottoa, vedetään käsillä yläruumis seinämän päälle kädet suoriksi ja viedään sen jälkeen jalat seinämän yli
seinämän korkeus naisilla 2 metriä

Nukenkanto
* n. 80 kg:n painoinen nukke on nostettava oikealla nostotavalla ja nukkea kuljetettava 20 metriä

Käsinkohonta
* ylätalja selkätuella, vedetään yhtäjaksoisesti
70% omasta painosta leuan tasolle
vähintään 5 hyväksyttyä suoritusta

Penkkipunnerrus
* naisilla 37,5 kg paino
vähintään kaksi hyväksyttyä suoritusta

Uinti
* 100 metrin yhtäjaksoinen uinti
 aika enintään 3.00 min

Totuus on kuitenkin se, että kuntokoe on pieni osa vaativaa valintaprosessia. Treenien jälkeen iltaisin aikaa kuluu lukemiseen, ja pian on aloitettava myös kirjailijan hommat. Eli ruettava tekemään erilaisia aineita sekä tiivistelmiä.

tiistai 17. marraskuuta 2009

Minttusuklaapalleroita

Eilen esikoisen kerhossa vietettiin nyyttikestejä. Esikoinen tykkää suklaasta, joten päätin kokeilla netistä bongaamani minttusuklaapalleroiden ohjetta. Kaikki pallerot olivat syöneet ja kerho-ohjaajat kyselivät ohjetta, joten kannattaa kokeilla!


Näitä tarvitset;
* 1 pötkö minttudominoita
* 1prk Viola maustamatonta tuorejuustoa
* haluamaasi suklaata kuorrutukseen
* haluamasi koristeet

Erottele minttudominoista täyte ja keksit. Murskaa esim. tehosekoittimella keksit ihan pieneksi muruksi. Sekoita keksien täyte ja tuorejuusto tasaiseksi massaksi ja lisää siihen murut. Itse lisäsin vielä tuorejuustomassaan vähän raastettua mariannesuklaata, mutta se ei ole välttämätöntä. Pyörittele haluamasi kokoisia palleroita. Sulata suklaa, pyörittele pallerot siinä, koristele ja herkuttele!

tiistai 10. marraskuuta 2009

Kauan kaivattua!

"Eihän vielä ole äitin synttärit!"


Esikoiselle oli kerrottu, että yleensä lunta sataa äidin syntymäpäivän lähellä. Synttärit on parin viikon päästä, mutta lunta saadaan jo nyt ihan reippaasti!
Ihanaa, kun pimeä ankea syksy väistyy talven edestä, ja kaikki näyttää paljon valoisammalta. Aamuisin lapset pukevat normaalia reippaammin ja ilman kiukuttelua, lumileikkien jälkeen ruoka ja unikin maistuvat paremmin.

Kunnon ensilumen jälkeen varmaa on, että pian on joulu! Lelukuvastoja on tullut useita ja ne on luettu monta kertaa; "minä haluan tästä kaikki!"

Mitä te toivotte joululahjaksi?

sunnuntai 8. marraskuuta 2009

Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku!

Esikoinen toivoi isänpäiväksi suklaakakkua. Hänelle on tullut kammo kermakakuista, kun on joskus syönyt palan liikaa ja sitten oksentanut. Täytteeksi tehtiin mousse, isin herkusta, minttusuklaasta sekä makua raikastamaan appelsiinimousse.
Pohja;
* 5 kananmunaa
* 2dl sokeria
* 2dl venhäjauhoja
* 1dl perunajauhija
* 0,5dl kaakaojauhetta
* 2tl leivinjauhetta

Täytteet;
Minttusuklaamousse
* 1 levy Marabou Minttukrokantti suklaata sulatettuna
* 1prk Flora Vispiä
* 1prk maitorahkaa

Appelsiinimousse
* 1prk Flora Vanillaa
* 1prk Viola Appelsiinituorejuustoa
* 1 prk appelsiinimarmelaadia

Kostutus;
* 1 Frezza chokomint maitokahvijuoma


Eli kuvittelin, että suklaa jää ihanan kiiltäväksi, mutta jostain syystä näin ei käynyt. Suklaa myös jämähti heti enkä näin ollen saanut koristeltua mieleni mukaan. Maku oli kuitenkin hyvä ja kakku katosi nopeasti parempiin suihin.
Kaikesta huolimatta;

Ihanaa Isänpäivää!

perjantai 6. marraskuuta 2009

Hyvä fiilis!


Vaikka tapahtumasta on mennyt jo pari päivää, minulla on vieläkin tosi hyvä fiilis! Minä, joka inhoan juoksemista, juoksin keskiviikkona elämäni pisimmän lenkin - n. 7km. Tähän mennessä n. 3km on ollut ehdoton maksimi minun motivaatiolle, mutta nyt löytyi kadonnut inspiraatio, ja matka tuplaantui reilusti. Kotona fiilis oli kun kilpailun voittaneella! Nyt ei lenkillekkään lähtö tunnu enää pakkopullalle vaan mielelläni odottelen seuraavaa kertaa, joka on  tänään tai viimeistään huomenna.

Polamkin pääsykokeissa voimaa vaativat lajit alkavat jo olla hyvällä mallilla ja nyt muutan treeniä vähän enemmän kestävyyden hankkimiseen. Alkuviikolla oli ei-niin-hyvä -päivä ja tuntui etten ikinä selviä mistään testeistä hyväksytysti tai hengissä. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin suhteellisuudentaju palata - valmistaudun hyvin ja teen parhaani, toivon sen riittävän. Haen sitten toisen ja kolmannenkin kerran, jos en ensimmäisellä pääse opiskelemaan.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Kirpputorilta

Aamupäivällä oli tarkoistus käydä vain kangaskaupassa katsomassa viininpunaista pellavakangasta keittiöön. Törmättiin kuitenkin pikkusiskon kanssa, joka oli tehnyt jälleen hyviä löytöjä kirpputorilla. Joten pakko oli minunkin piipahtaa katsomassa löytyisikö mitään. Paljon oli hyvää tavaraa ja jopa minun makuuni, mutta valitettavasti aina väärässä koossa! Mukaan kuitenkin tarttui kuopukselle tälläinen H&M:n takki, hintaan 4€;


Tässäpä pieni osa muista viime aikojen löydöistä.
Nämä allekirjoittaneelle itselleen;


Esikoiselle;


Ja kuopukselle;


Viikonloppuna meillä


~ käytiin naperoluistelussa esikoisen kanssa



~ luin poliisilakia ja eu:n toimintaa



~ kävin kuntosalilla, lenkillä ja tein kotona kuntopiiriä



~ viimeisteltiin keittiön kasvojenkohotus



~ tehtiin suursiivous
~ odoteltiin lottovoittoa, jota ei tullut
~ nautittiin perhepäivällisillä hyvästä ruuasta
siskojen perheineen sekä isäni kanssa

Mitä te teitte?

perjantai 30. lokakuuta 2009

Hyvä treeni!

Eilen punttisalilla oli vuorossa rinta-olkapää-ojentaja treeni.
Penkkipunnerruksessa sain Polamkiin vaadittavan minimituloksen, mutta sitä pitää ehdottomasti vielä parantaa, että saan täydet pisteet.
Eilinen treeni koostui näistä liikkeistä;

* penkkipunnerrus
* vinopenkkipunnerrus
* vipunostot vinopenkissä
* pystysoutu
* ranskalainen punnerrus
* ojentajat taljassa
* kapea penkkipunnerrus
* ristitalja

Kaikkia liikkeitä tein 10, 8, 2*6, painoja joka kerta lisäten.
Nolona tunnustan, että alkulämmittely jäi pelkästään kepin pyörittelyyn. Vatsa- ja selkälihaksetkin jäi tekemättä, mutta lupaan parantaa tapani!

torstai 29. lokakuuta 2009

Kirjoittamisen vaikeus



Välillä tuntuu todella vaikealta kirjoittaa ja saada minkäänlaista tekstiä aikaiseksi. Poliisi on ammattikirjoittaja ja joutuu työuransa aikana kirjoittamaan enemmän, kun kirjailija. Näin ollen minulla on vielä paljon treenattavaa, eikä pelkästään fyysiseen kokeeseen. Itse asiassa kuntokoe rupeaa tuntumaan helpolta kirjallisiin kokeisiin verrattuna! Tässä vähän taustatietoa pitkäaikaisesta haaveestani.

Jo teini-ikäisenä haaveilin poliisin ammatista. Suunnitelmani oli selvä; peruskoulun jälkeen luen ammatin, jonka jälkeen pyrin armeijan harmaisiin, sitten hakupaperit Poliisiammattikorkeakouluun. Aina kaikki ei vain mene, niin kuin itse sunnittelee! Ajokorttia suorittaessani huomattiin, että näkökykyni ei ole täydellinen, joka silloin oli vaatimuksena poliisikoulutukseen. Kyllä harmitti! Asia jäi tietenkin vaivaamaan ja harmittamaan, mutta en voinut asialle kuitenkaan mitään, joten keskityin merkonomiopintoihin.

Valmistuin hyvin arvosanoin vuonna 2000 ja pääsin heti vakituiseen työsuhteeseen. Työni oli mielekästä ja tykkäsin siitä, sekä työkavereista, mutta huomasin jatkuvasti kuitenkin haaveilevani poliisin ammatista.
Vuonna 2004 ajatuksen kuitenkin siirtyivät perheen perustamiseen ja sainkin ensimmäisen lapseni kesällä 2005. Toinen lapseni syntyi, alle kahden vuoden ikäerolla, vuonna 2007.

Kotiäitina ollessani huomasin ajattelevani uutta ammattia jatkuvasti, niinpä eräänä päivänä surffailin poliisin nettisivuilla ja huomasin, että näkökykyvaatimusta oli muutettu. Eräänä aurinkoisena syyskuun päivänä kävin näöntarkastuksessa ja selvisin siitä. Hakupaperit aijon käydä jättämässä vasta ensi vuoden puolella ja mikäli onnistaa, niin ensimmäinen valintakoe on huhtikuussa.

Poliisin ammatissa minua kiinnostaa työn monipuolisuus, vaihtelevuus ja mahdollisuudet. Myös jatkokouluttautuminen ja etenemismahdollisuudet houkuttavat. Työ on yhteiskunnallisesti tärkeä, merkityksellinen ja arvostettu. Ala ei ole myöskään suhdanneherkkä. Laaja-alainen tehtäväkenttä, hyvät suuntautumismahdollisuudet ja mahdollisuus vaikuttaa työtehtävien laatuun oman kiinnostuksen mukaan. Palkallinen opiskeluaika on iso plussa näin perheellisenä, tiettyyn tulotasoon tottuneena.

tiistai 27. lokakuuta 2009

Kevyt salitreeni

Tänään punttisalilla poikkesin ohjelmastani ja tein normaalia pidempiä sarjoja (20-15-10) painoja lisäten kuntopiirinä. Normaalisti tällä hetkellä treenaan kolme jakoisella ohjelmalla, joka on jaettu rinta-olkapäät-ojentajat / selkä-hauis / jalat-alaselkä.

Tänään treeni koostui seuraavista liikkeistä;
* takareidet
* etureidet
* hauis taljassa
* ojentajat taljassa
* ylätalja taakse
* kylkilihakset
* vatsalihakset
* selkälihakset

Torstaina on paluu normaaliin ohjelmaan, jolloin treeni vuorossa on rinta-olkapäät-ojentajat. Silloin olisi tarkoitus saada penkkipunnerruksessa poliisikoulun pääsykokeissa vaadittava tulos!

maanantai 26. lokakuuta 2009

Keittiön kasvojenkohotus

Sain eilen inspiraation rueta irroittamaan keittiöstä tapetit.
Keittiömme vastaa monelta osin toiveitamme; se on tilava, siellä on paljon laskutilaa, iso jääkaappi & pakastin, löytyy  myös leivinuuni jne. Tapetit eivät ole yhtään meidän makuamme, joten ne saa lähteä ja maalia tilalle! Toiveissani olisi myös vaihtaa ovet ja vetimet, mutta siihen voi mennä aikaa... Tässäpä kuva lähtötilanteesta;


Turkoosi sävy on poistunut ja tilalla on jotain talvisempaa, eivätkä tapetit näy kunnolla. Luvassa tuore kuva kasvojenkohotuksen jälkeen. Kuva on otettu olohuoneen "aukolta", leivinuuni jää oikealla, jääkaappi&pakkanen vasemmalle.