maanantai 30. tammikuuta 2012

Ilman ovea

En ole ikinä ymmärtänyt tuulikaappien perimmäistä tarkoitusta, varsinkin kun yleensä ne ovat nimensä mukaan kaappeja. Vaikka olen meidän tuulikaapin todennut ihan tilavaksi ja toimivaksi, jonkin siinä on kuitenkin aina häirinnyt.. Viime viikolla tajusin missä vika, joten pieni pyyntö ja ovi oli poissa!
 

 

Olemme asuneet tässä talossa kohta neljä vuotta ja nyt rupeaa pähkinän väri tulemaan ulos korvista! Luopuisin niin mielelläni tuosta kaapista ja matosta... Pienen pieni haave, jossain kaukana tulevaisuudessa, olisi purkaa koko väliseinä ja hankkia uusi kaapisto koko pätkälle, sekä laittaa lattialämmitys ja laatat koko eteiseen.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Vaihdos

Päädyin kuitenkin palauttamaan tässä postauksessa olleen turkoosin mekon ja tilalle otin toppatakin. Kyseessä taitaa olla varsinainen blogitakki, heh!


Monessa blogissa olen takkia nähnyt kehuttavan, joten odotukseni oli korkealla.. Täytyy sanoa että takki on odotusten mukainen; todella lämmin, monikäyttöinen, kivan mallinen ja iso huppu! Kyseessä on siis nelly.comista tilattu Jeane Blush, Tove Parkas.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Espritin ihanuus

Olen aikaisemmin kertonut, että Esprit on ehdottomasti suosikki korumerkkini. En tietenkään voinut vastustaa kiusausta, kun näin tämän ihanuuden kultakaupassa poistohintaan...






sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Selvää säästöä

Kerrankin olen onnistunut löytämään alennusmyynneistä todella tarpeellisia tuotteita.. Nyt löysin keväälle molemmille Vikingin konepestävät Gore-Tex -kengät sekä esikoiselle Adidaksen lenkkarit,
kaikki tuotteet olivat -50%!




Vikingin ja Adidaksen kenkiin meillä on monivuotinen luotettava suhde, ikinä ei ole ollut ongelmia laadun kanssa ja lestiltään ovat lapsille todella hyvät.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Tavoite ja palkkio

Kuten varmasti tuhansilla muilla suomalaisilla, myös minulla alkoi vuoden alusta tarkempi ruokavalio. Loppuvuosi meni herkutellessa aivan liikaa, kiloja ja senttimetrejä tuli hankittua muutama, mutta niistä on heti päästävä eroon!

Aikaa 5 kuukautta, tavoitteena -5kg ja -5cm keskivartalosta. Ei pitäisi tuottaa vaikeuksia saavuttaa.. Tavoitteen saavutettuani lupasin palkita itseni kauan haaveilemalla Lumin laukulla. Haluamani laukku on malliltaan Eco Supermarket Bag, koko M ja väri tietenkin musta.



Kuvat lainattu täältä

perjantai 6. tammikuuta 2012

indirim

Kauppareissulla löytyi Prisman alesta neitokaiselle
housut, neuletakki ja neulemekko. 







keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Väriä myös lapsille!

H&M:n kevään uutuuksissa oli jälleen kerran herkullisia värejä myös lapsille. Selasimme kuvastoa lasten kanssa ja he saivat näyttää omia suosikkeja ja tässä niitä tulee!

Olen yllättynyt ja iloinen, että esikoinen valitsi pinkkiä!
Meidän pojan suosikkeja oli nämä;







Neitokainen olisi halunnut kuvastosta lähes kaiken,
joten tässä vain pieni osa hänen valitsemistaan;






Kuvat lainattu; H&M



maanantai 2. tammikuuta 2012

Hulkin treeniohjelma

Kunhan tämä ärsyttävä flunssa häviää on aika ottaa käyttöön muscle challengen toinen ohjelma, eli Hulkin treeniohjelma, joka näyttää tältä;







Tämä treeniohjelma vaikuttaa todella rankalta ja vaihtelevalta -JEE!