tiistai 30. elokuuta 2011

Vain matto puuttuu..

Täällä vähän kurkisteltiin esikoisen huoneeseen ja keväällä hankimme sinne vihdoinkin kirjoituspöydän.




Samalla huoneesta lähti matto, mutta kovista etsinnöistä huolimatta en ole löytänyt uutta tilalle. Kaikenlaiset vinkit ja ideat ovat nyt enemmän kuin tervetulleita!

sunnuntai 28. elokuuta 2011

Mietiskelen..

Pari viikkoa sitten kävin jälleen näöntarkastuksessa poliisikouluun hakua varten. Viimeksi se meni rimaa hipoen läpi, joten jännitin aikalailla, mutta onneksi turhaan. Loppujen lopuksi en kuitenkaan pystynyt hakemaan edelliseen hakujaksoon, koska varpaassa on paha tulehdus joka ei ota parantuakseen..


Tulevia hakujaksoja mietiskellessäni tajusin, että mikäli hakisin talven-kevään aikana ja poliisikoulun ovet avautuisivat, minä olisin kaukana kotoa kun esikoisella alkaa koulutaival! Pelkkä ajatuskin saa minut ahdistumaan, eikä se oikeastaan ole edes vaihtoehto. En pysty enkä halua. Nyt en todellakaan tiedä mikä olisi järkevintä...


sunnuntai 21. elokuuta 2011

Sealanya

Lasten mielestä yksi loman kohokohdista oli käynti Sealanyan delfiininäytöksessä. Matkan otimme paikallisen matkatoimiston kautta ja sisäänpääsyn lisäksi hintaan (58€) kuului meno-paluu kuljetus hotellilta.





Esityksen aluksi suloiset hylkeet saivat näyttää taitojaan, jonka jälkeen oli päätähtien eli delfiinien vuoro.






perjantai 19. elokuuta 2011

Seuraavana muutoskohteena oli

Vanhempien makuuhuoneessa sijaitseva vaatehuone! Teimme vaatehuoneeseen joitakin muutoksia; takaseinän tasoitimme ja kaikki seinät maalattiin, katto ja valaistus uusittiin. Korijärjestelmät meillä jo oli, mutta lisäsimme ylähyllyn ja uusimme kenkähyllyt. Suurensimme oviaukkoa ja siihen olemme hankkimassa liukuovet, mutta emme vielä tiedä millaiset!


 

Vaihtoehtoja on oikestaan kaksi;
kirkkaalla peilillä tai valkealla lasilla?
Elfan nettisivuilla pystyy vähän testailemaan;



Onneksi meidän ei ole pakko heti päättää...

Millaisen sinä ottaisit?


tiistai 16. elokuuta 2011

Eskarilainen

Niin se vaan aika rientää ja esikoisestamme on tullut reipas esikoululainen. Tänään oli ensimmäinen eskaripäivä ja aamulla poikaa vähän jännitti, mutta samalla hän odotti että pääsee näkemään ystäviään.



Mihin ihmeeseen aika katoaa, vastahan poika syntyi!?

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Top10

Cavan blogista nappasin tälläisen haasteen, joten tässäpä tulee minun TOP10 kosmetiikat!



Cliniquen puhdistusaine ja kasvovesi. Lumenen silmämeikin poistovesi. Erisan rasva. Garnierin dödö. Lumenen valokynä, ihon sävyn heleyttäjä ja kulmageeli. Joe Blasco meikkivoide ja Wet'n Wildin aurinkopuuteri.


Kyllähän minä hiuksiakin pesen, mutta vielä en ole löytänyt suosikki shampoota eikä hoitoainetta. Muotoilutuotteita käytän todella harvoin, eikä niistäkään ole lemppareita löytynyt!

Löytyykö samoja tuotteita? Millaiselta sinun top10 näyttää?

maanantai 8. elokuuta 2011

Tuulikaappi

 Esikoinen onnistui tiputtamaan eteisestä naulakon, joten jouduttiin tekemään tuulikaapissa pientä pintaremonttia. Aluksi maalasin kaikki seinät valkealla. Ehjät päätyseinät saivat lisäksi, ristiin rastiin taktiikalla, pintaansa hopeaa Taika helmiäsmaalia.




Naulakot on hankittu Ikeasta, mutta kenkäteline puuttuu vielä. Naulakon vastakkaiselle seinälle on vielä tulossa jonkinlaista säilytysjärjestelmää. Yksi hyvä vaihtoehto on Askon Timor penkki, valkeana tietenkin.

Kuva lainattu asko.fi

Minusta kuitenkin parempi vaihtoehto olisi SisustusUnelmia blogista bongattu tälläinen järjestelmä. Paikalliset firmat eivät osanneet meitä auttaa asiassa, joten tällä viikolla yritämme saada apua muualta..

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Merirosvoja!

Matkamme ainut matkatoimiston järjestämä retki suuntautui merelle ja lapsille tarkoitetulle merirosvoristeilylle. Retki oli puolipäivänen ja kestoltaan n. neljä tuntia, mikä oli oikein sopiva aika, varsinkin pienimmille lapsille.



Laiva risteili rannikkoa pitkin, joten laivasta oli kiva katsella miltä Alanya näytti mereltä päin. Lapsille oli järjestetty kivaa pientä ohjelmaa mm. aarteen etsintää, josta jokainen sai mukaansa merirosvohuivin.






perjantai 5. elokuuta 2011

Pieni koti

Vihdoinkin pieni koti (joksi lasten kaverit leikkimökkiä kutsuvat) oli sellaisessa kunnossa, että kameran kanssa pääsin käymään räpsimässä valokuvia.



¨

Tänä kesänä olemme saaneet tehtyä terassin ja maalattua ulkopuolelta toiseen kertaan. Vielä olisi toiveissa keretä vetämään mökkiin sähköt ja mahdollisesti saada myös jalka- ja kattolistat paikoilleen. Sohvan yläpuolelle on tulossa vanhoista ikkunanpokista jotain, kunhan päätän onko se peili vai ehkä jotain muuta?



tiistai 2. elokuuta 2011

Avia iTrain

Olen jo jonkin aikaa ollut hankkimassa uusia treenikenkiä, mutta aina se vaan on siirtynyt ja siirtynyt.. Nyt kohdalle sattui mielenkiintoinen vaihtoehto, ja kun hintakin oli todella kohdillaan niin pakkohan ne oli kotiuttaa!



Markkinointi-ihmiset ovat keksineet kengille mielenkiintoisen mainostekstin;

Lisää haastetta bodypumpiin, coreen, aerobiciin tai muuhun kuntoiluun! Avi-motion uutuus iTrain Motion Balance Trainer haastaa kuntoilijan aivan uudella tavalla. iTrainin yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on tasapainoa kehittävä SGR-geelilesti, jonka ansiosta kuntoilija pääsee parempaan kuntoon ennätysajassa. iTrain aktivoi jumpatessa pohkeet, pakarat, reidet ja vatsan tehokkaammin kuin tavallinen treenikenkä. Polta kaloreita, kiinteytä lihaksia ja näytä hyvältä!



Kengät ovat jalassa ihanan pehmeät ja vähän haastetta on siinä, että liikkuminen sujuu tasapainossa. En kuitenkaan usko, että kalorinkulutus paljoakaan näillä treenatessa kasvaa ja kiinteytyminenkin taitaa johtua itse treenaamisesta, eikä kengistä..