lauantai 8. elokuuta 2015

Tuolilöytö kirppikseltä

Tiistaina päätin lähteä pitkästä aikaa kiertämään kirpputorit ja heti ensimmäisessä paikassa minua oli ovella vastassa tälläinen ihanuus! Olen vatvonut keittiön tuolien kanssa jo jonkin aikaa (gröhöm, maaliskuusta asti...), joten meinasi riemunkiljahdus päästä kun tämä tuli eteen.


Aluksi olin tilaamassa kahta Ton14-tuolia, mutta tulin toisiin ajatuksiin kun katselin ostoskorin summaa. Noh sitten päätin, että haen kuitenkin ikealta kaksi Idolf-tuolia. Ikealla tulimme toisiin ajatuksiin, koska kaikki mallituolit olivat niin huojuvia... 


Tuoli on tukeva ja hyvässä kunnossa, mutta kaipaa kevyen hionnan ja mustaa maalia. Siinäpä minulle homma viimeisiksi lomapäiviksi!

torstai 6. elokuuta 2015

Loma oli ja meni...

Aurinkoinen neljä viikkoa Alanyassa on takanapäin ja arkeen ollaan totuteltu reilun viikon verran. Tarkoitukseni oli kirjoitella säännöllisesti kuulumisia ja fiiliksiä Alanyasta, mutta kaikki ei mennyt kuten Strömsössä. Koko loman ajan oli nettiyhteyden kanssa yhteysongelmia ja ilmeisesti myös virus wlan verkossa(?), joten varmuuden vuoksi en edes uskoltanut aukaista konetta. Ensimmäiset kaksi viikkoa meillä oli myös ihania matkaseuralaisia, joten koneella naputteluun ei todellakaan olisi jäänyt edes aikaa... Viimeiset kaksi viikkoa meni sellaisella vauhdilla, ettei kertaakaan tullut mieleenkään avata konetta. Ajatus säännöllisestä päivittämisestä oli hyvä, mutta tiedän ensi kerralla, ettei tule toimimaan, joten jätän koneen suosiolla kotiin!


Etukäteen ajattelimme, että neljässä viikossa kerkeää vaikka mitä, mutta eihän se niin mennytkään! Paljon kerkesimme, mutta paljon jäin vielä juttuja tekemättä, mm. suunniteltu Antalyan reissu siirtyi tulevaisuuteen. 


Summasummarum; reissu oli onnistunut ja neljä viikkoa kului aivan liian nopeasti!