keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Ripaus

punaista olohuoneeseen..





Ihanaa joulun odotusta!

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Esikoisen eka

jääkiekkopeli oli tänään.

Maaleja ei laskettu vaan tärkeintä oli reilu peli,
 liikunnan riemu ja onnistumisen ilo!









lauantai 12. marraskuuta 2011

Synttärilahja

Synttäreihini on vielä aikaa,
mutta sain jo toivotun lahjan.



Kiitos!

torstai 10. marraskuuta 2011

Ikkunalta pöytään


Olen kaivannut keittiön pöydälle pöytäliinaa, mutta mieleistä ja verhoihin sopivaa ei ole osunut kohdalle. Kunnes lauantaina hoksasin, että minulla on pitkät verhot samalla kuosilla kun keittiön kappa. Päätin heti kokeilla olohuoneen verhoa pöytäliinana ja sehän sopii hienosti!

 



Joulun värejä olen miettinyt ja tänäkin vuonna meillä on valkoista ja hopeaa, ripauksella tummanpunaista. Koristeita ei laiteta, paria poikkeusta lukuunottamatta, mutta valoja ja kynttilöitä sitäkin enemmän.



 
 
Olen jo aloittanut joulun fiilistelyt, oletteko te?

maanantai 7. marraskuuta 2011

Keräilen

Muumimukien lisäksi meillä keräillään Disneyn klassikkoelokuvia, joita tällä hetkellä löytyy vasta 20 kappaletta. Elokuvia on tehty jo viisikymmentä, joten meillä on aikamoinen urakka saada kaikki kerätyksi...  Tykkään tosi paljon näistä elokuvista, mutta jos pitäisi päättää yksi suosikki se olisi Leijonakuningas, joka meiltä vielä puuttuu.



1. Lumikki ja seitsemän kääpiötä, 1937.
2. Pinocchio, 1940.
3. Fantasia, 1940.
4. Dumbo, 1941.
5. Bambi, 1942
6. Saludos Amigos, 1943.
7. The Three Caballerosin, 1944.
8. Make Mine Music, 1946.
9. Pennitön ja suruton, 1947.
10. Melody Time, 1948.
11. The Adventures of Ichabod and Mr. Toad, 1949.
12. Tuhkimo, 1950.
13. Liisa Ihmemaassa, 1951.
14. Peter Pan, 1953.
15. Kaunotar ja kulkuri, 1955.
16. Prinsessa Ruusunen, 1959.
17. 101 Dalmatialaista, 1961
18. Miekka kivessä, 1963.
19. Viidakkokirja, 1967.
20. Aristokatit, 1970.
21. Robin Hood, 1973.
22. Nalle Puh 1977.
23. Pelastuspartio Bernard & Bianca, 1977.
24. Topi ja Tessu, 1981.
25. Hiidenpata, 1985.
26. Mestarietsivä Basil Hiiri, 1986.
27. Oliver ja kumppanit, 1988.
28. Pieni Merenneito, 1989.
29. Bernard & Bianca Australiassa, 1990.
30. Kaunotar ja hirviö, 1991.
31. Alladin, 1992
32. Leijonakuningas, 1994.
33. Pocahontas, 1995.
34. Notre Damen kellonsoittaja, 1996.
35. Herkules, 1997.
36. Mulan, 1998.
37. Tarzan, 1999.
38. Fantasia 2000.
39. Keisarin uudet kuviot, 2000.
40. Atlantis - Kadonnut kaupunki, 2001
41. Lilo & Stich, 2001
42. Aarreplaneetta, 2002.
43. Karhuveljeni Koda, 2003.
44. Lehmäjengi, 2004.
45. Pikku Kananen, 2005.
46. Aivan villit, 2006.
47. Riemukas Robinsonin perhe, 2007.
48. Bolt, 2008.
49. Prinsessa ja sammakko, 2010.

50. Kaksin karkuteillä, 2011





perjantai 4. marraskuuta 2011

Popot

Etsin viime syksyn ja talven saappaita, hyvin yksinkertaisilla ja vähillä kriteereillä. Saappaiden piti olla mustat, nahkaiset, yksinkertaiset mutta ei tylsän tavalliset ja ilman korkoa tai matalalla korolla.

 
Vuoden etsimisen jälkeen minä sain juuri sellaiset kuin halusin!

tiistai 1. marraskuuta 2011

Flirt

Viime viikolla eksyin sattumalta white & black blogiin ja siellä kohdalle osui juttu, jossa oli esitelty Hackmannin Flirt kuumajuomakannu. Olemme olleet pitkään ilman vedenkeitintä ja vihdoinkin kohdalle osui sekä käytännöllinen että nätti, joten tilasin kannun meille välittömästi.





Kannu on konepesun kestävää ruostumatonta terästä, kahvat ja kansia ovat muovia. Tilavuus on 2,5 litraa, joten isommallekkin porukalle juoman lämmittäminen käy helposti. Lämmityksen jälkeen muoviholkki kiinnittyy kannuun magneetilla, holkki toimii eristeenä sekä pannunalusena. Kannussa pysyy myös kylmät juomat viileinä pidempään.





Ihanaa kun ei tarvitse lämmittää juomia yksi kerrallaan mikrossa tai pelätä vahinkoja kattilasta kiehuvaa nestettä kaadettaessa! Eikä myöskään tarvita enää aikaisemmin haaveilemaani teenhaudutinta...