tiistai 28. joulukuuta 2010

Joulu


Tuli ja meni, aivan liian nopeasti. Ne kolme päivää me vietimme rauhallisesti nautiskellen kiireettömyydestä, kynttilöistä, herkuista ja joulun tunnelmasta.





Tietenkin meillä kävi myös kauan odotettu vieras Korvatunturilta. Isosta lahjavuoresta päätellen meillä asuu kilttejä lapsia ja aikuisia.




Miten teidän joulu meni?

torstai 16. joulukuuta 2010

Joulupukille


Tänä vuonna toivoisin

stiga
ohjattava koira
polvisuojat
jääkiekkohanskat
puuha-pete autoja



Ja siskolle Hello Kitty juttuja.

Pienet ovat vielä toiveet ja taitaa joulupukilla olla homma hanskassa.

perjantai 10. joulukuuta 2010

Kasvupyrähdys?

Kuukausi sitten esittelin lasten talvivaatetusta, mutta pian sen jälkeen huomasin käytännössä, että pojan puku on auttamattomasti pieni! Onnistuin kehittelemään itselleni pakkomielteen, että haluan pojalle samanlaisen puvun kuin mitä tytöllä on... Maanantaina sitten päätin tilata puvun suoraan Ticket to heavenilta ja jo keskiviikkona puku oli täällä, uskomattoman nopea toimitus! 





Pirteitä pakkaspäiviä!

maanantai 22. marraskuuta 2010

Vuonna 1980




* 5. tammikuuta – Hewlett-Packard julkisti ensimmäisen tietokoneensa
* 5. helmikuuta – Kiina ilmoitti, että maan väkiluku oli ylittänyt miljardin rajan
*  13. maaliskuuta − Talvisodan päättymisestä tuli kuluneeksi 40 vuotta
* 1. huhtikuuta – Yhden pennin kolikot alkoivat poistua käytöstä Suomessa




* 8. toukokuuta – WHO julisti isorokon hävitetyksi
* 1. kesäkuutaCNN aloitti uutislähetykset
* 19. heinäkuuta 3. elokuutaXXII kesäolympialaiset pidettiin Moskovassa




* 28. syyskuutaLotto uudistui. Siirryttiin 6:sta voittonumerosta seitsemään
* 1. lokakuuta – Iltalehden ensimmäinen numero ilmestyi
* 22. marraskuuta − 86 ihmistä kuoli hotellipalossa Las Vegasissa
* 8. joulukuutaJohn Lennon murhattiin New Yorkissa




Marraskuun 22.pvä vuonna 1945 syntyi Kari Tapio,
vuonna 1976 syntyi Ville Valo ja
vuonna 1980 synnyin minä.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Vähän lasten talvivaatetusta...

Entiset linssiludet eivät enää tykkää kamerasta, joten oli haastellista saada kuvattua lasten talvivaatteita puettuina, mutta "ykkös" toppapuvut näyttävät tältä;




Pojalla viime vuotinen Remun puku, joka sittenkin näyttää käyvän hihoista lyhyeksi! Tytöllä Ticket to heavenin puku. Molemmilla kengät on Vikingin ja asusteita on paljon erimerkkisiä.

Lisää tulossa, kunhan saan mallit lahjottua...

keskiviikko 10. marraskuuta 2010

Siitä se ajatus sitten lähti...

Puolentoista viikon päästä meillä on isot juhlat ja valmistelut ovat jo kovassa vauhdissa. Ensimmäisenä tietenkin mietin vaatetuksen, ja koska olin ostanut lapsille nämä jo aijemminkin esittelemäni juhlavaatteet, niin siitä se ajatus sitten lähti...


Jostain syystä minulla ei violetteja vaatteita juurikaan ole, mutta lasten juhlavaatteiden myötä päätin itselleni etsiä myös violetin mekon ja tälläiseen päädyin. Kengät ja korut tulee ehkä olemaan kuitenkin toisenlaiset...


Seuraavaksi piti löytää koristeluun ja sisustukseen ripaus violettiä..




Miltäs näyttää? Kolahtaako violetti värinä?

sunnuntai 24. lokakuuta 2010

En voinut vastustaa...

Pikkuhiljaa rupeaa lasten talvivaatetus olemaan kasassa, kun viime viikolla huomasin Ellokselle tulleen lisää Ticket To Heavenin haalareita. Joten neitokainen ulkoilee ensi talvena tässä ihanassa haalarissa.

(kuva lainattu ellokselta)

Yleensä en ole violetin ystävä, mutta tässä haalarissa on jotain joka kolahtaa. Kunhan haalari kotiutuu meille niin luvassa on pari postausta lastemme toppavaatteista.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Mustaa makkariin

Syksy tekee minut laiskaksi, enkä saa mitään ylimääräisiä hommia tehtyä. Tehtävälista alkaa olemaan loputon ja motivaatio yhä kadoksissa... Viikonloppuna sain kuitenkin ommeltua makuuhuoneeseemme verhot! Syksyn ankeus on vienyt minut mukanaan, ja halusin ehdottomasti mustat verhot.


Hankintalistalla on muhkea valkea päiväpeite, sekä paljon erilaisia tyynyjä. Entiset matot päätyivät vierailulle keittiöön, joten tilalle pitäisi saada uudet. Etsinnässä ovat pitkänukkaiset, aavistuksen kiiltävät sängynvierusmatot.




(kuva lainattu hemtex ja saltex)


Kuinkahan kauan menee, että saan tämänkin projektin valmiiksi...

maanantai 27. syyskuuta 2010

Lonttoset


Yleensä olen ajoissa lasten talvivaatetuksen suhteen, mutta jostain syystä tällähetkellä ei ole minkäänlaista mielenkiintoa etsiä ja tutkia vaihtoehtoja... Yhden hankinnan kuitenkin olen tehnyt, kun neitille löytyi lonttoset.






perjantai 24. syyskuuta 2010

Syksy

Syksy on minulle se vuodenaika, josta en erityisemmin pidä. Heti kun kalenterista käännettiin syyskuulle, minut valtasi väsymys ja yleinen vetämättömyys. Tekisi mieli vain käpertyä sohvan nurkkaan ja nauttia takkatulesta sekä kynttilöistä.






Onko teillä samanlaisia fiiliksiä?
Mitenkä selviätte yli pimeän syksyn?

tiistai 21. syyskuuta 2010

Me&I

Tänään minulla on ansaittu vapaapäivä, joten aamupäivällä suuntasimme perhekerhoon, jossa oli tällä kertaa Me & I:n esittely. Meillä ei aikaisemmin ole ollutkaan ko. merkin vaatteita, mutta tänään ostin esikoiselle kaksi paitaa testimielessä. Olen kuullut paljon hyvää, kuin huonoakin, joten päätin kokeilla minkälaatuisista tuotteista on kysymys. Paidat ovat aikaisempaa mallistoa ja sain ne kohtalaiseen hintaan.




Minkälaisia kokemuksia teillä on Me & I:sta?

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Kurkistus iisakin kirkkoon


Muutamia juttuja vielä puuttuu leikkimökistä, mutta tässäpä kuitenkin pieni vilautus lastemme suosikkipaikasta.






Isommista jutuista tekemättä on vielä kuistille kaiteet, sähkötyöt ja jalkalistat. Sisustus pitää vielä viimeistellä sohvan verhoilulla, ja kuten alimmasta kuvasta näkyy verhot tarvitsevat nauhat, jolla ne saadaan nätisti laitettua sivuun.

lauantai 11. syyskuuta 2010

Kiva kirppisreissu


Pitkästä aikaa pääsin tekemään kierroksen kirpputoreille. Mukaan tarttui lapsille leikkimökkiin astioita ja pojalle auto sekä kyynärsuojat, kaikki nämä maksoivat yhteensä 8€.



Pikkuhiljaa leikkimökki rupeaa olemaan siinä kunnossa, että voisin laittaa siitä valokuvia!

sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Valkea arkkupöytä

Kurkistus kotiimme -jutussa mietin maalaisinko arkkupöydän valkeaksi ja kesän aikana päädyin siihen ratkaisuun, että kyllä! Aluksi en meinannut millään tottua arkun uuteen ilmeeseen ja mietinkin, että oisiko kuitenkin pitänyt jäättää maalaamatta.. Nyt silmä on jo tottunut ja tykkään tosi paljon, eikä harmita yhtään!




Valkeaa maalia olen vihdoinkin päässyt sutimaan myös leikkimökissä, joka on lattiaa ja sisustusta vaille valmis! Ensi viikon tavoitteena on saada mökki valmiiksi...

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Aito Turkki

Me emme yleensä ole käyneet matkanjärjestäjien retkillä, mutta tällä kertaa teimme poikkeuksen ja valitsimme koko päivän kestävän Aito Turkki retken. Opas varoitteli etukäteen, että retki olisi pienille lapsille rankka eikä välttämättä lapsia kiinnostava. Omat lapsemme tuntien uhmaismme oppaan varoituksia ja lähdimme retkelle avoimin mielin - kyllä kannatti! Lapset tykkäsivät todella paljon ja kuuntelivat kiinnostuneina oppaan kertomuksia.

Matkan ensimmäinen pysähdys oli banaaniplantaasilla Alanyan kaupungista itään. Turkkilaiset banaanit ovat hieman pienempiä ja makeampia kuin täällä myynnissä olevat.


Kiemurtelevan vuoristotien jälkeen saavuimme pieneen Gazipasan kylään, jossa vierailimme moskeijassa ja ala-asteella.



Turkkilaisista on 99% muslimeja, Mustafa Kemal Ataturk asetti Turkkiin uskonnonvapauden vuonna 1928. Tästä syystä Turkin kouluissa ei erityisesti opeteta islaminuskoa. Uskonnonopetusta annetaan moskeijoiden yhteydessä olevissa koraanikouluissa. Suurin osa moskeijoista on rakennettu lahjoitusvaroilla.


Koulujärjestelmä Turkissa on hyvin samanlainen, kun Suomessa. Esiopetus on vapaaehtoinen ja maksullinen, siihen voivat osallistua 3-5 -vuotiaat lapset. Oppivelvollisuus koskee 7-15 -vuotiaita ja niiden ikävuosien aikana suoritetaan kahdeksan vuotinen peruskoulu, joka on maksuton valtion kouluissa. Peruskoulun suorittaneilla on mahdollisuus pyrkiä keskiasteen koulutukseen, eli lukioon, ammatilliseen koulutukseen tai esimerkiksi uskonnolliseen kouluun. Lukion suorittaneet voivat osallistua yliopistojen, joita turkissa on noin 85, pääsykokeisiin.







Menomatkan viimeinen pysähdys tehtiin aivan uskomattoman kauniilla Sapaderen kanyonilla.



Kanyonilla söimme herkullisen lounaan ja masut täynnä lähdimme takaisin kohti Alanyaa. Paluumatkalla pysähdyimme vielä perinteisessä teetalossa, jossa maistelimme turkkilaista omenateetä tai kahvia.