keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Tulihan sitä lunta tännekkin!

Muualla Suomessa on lunta satanut jo aikaisemmin, mutta vasta nyt satoi tänne ensimmäinen lumipeite. Tosin se taitaa sulaa pois, ainakin jos säätiedot paikkansa pitävät. Esikoinen on jo hetken odotellut, milloin pystyy ottamaan uuden toppa-asun käyttöön ja nythän sen aika tuli!
 



Poikaa miellyttävä puku löytyi niinkin eksoottisesta paikasta, kun Prisma. Merkiltään puku on Dare2B, joka on minulle täysin tuntematon merkki, mutta toivottavasti kestää käyttöä!
 

perjantai 26. lokakuuta 2012

Blogi 3 vuotta!

Tänään on tasan kolme vuotta siitä, kun päätin aloittaa blogin pitämisen - aika rientää uskomattoman nopeasti! Alunperin rupesin bloggailemaan haaveillessani pääsystä poliisikouluun. Nyt haave poliisikoulusta on haudattu ja blogissani keskityn tavalliseen lapsiperheen arkeen, sisustamiseen ja matkailuun.
 
 
Blogini suosituimmat tekstit koko ajalta ovat ollet minttusuklaakakku, valkea arkkupöytä ja CXWorx. Suurinosa katsojista tulee googlen kautta Suomesta, mutta olen yllättynyt kuinka paljon katsojia on myös Yhdysvalloista, Venäjältä ja Saksasta!
 
 
 
Toivottavasti tulevaisuudessa minulla olisi enemmäin aikaa ja mahdollisuuksia kirjoitella useammin. Mistä sinä haluisit lukea? Otan mielelläni toiveita ja vinkkejä vastaan!
 

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Tunnelmallinen saunailta

Olin luvannut itselleni etten osta enää yhtäkään tuikkukippoa, mutta lankesin kuitenkin. En nimittäin voinut vastustaa näitä Ikean kippoja, jotka sopivat kylppäriimme mainiosti!

 

Sain siskoltani kaksi lyhtyä ja ne löysivätkin heti paikkansa saunasta ja kylpyhuoneesta. Mielestäni on ihanan rentouttavaa ja rauhallista saunoa kynttilänvalossa.




Rentouttavaa sunnuntaita!


tiistai 16. lokakuuta 2012

Ajoissa

En ole varmaan ikinä ollut näin ajoissa joulufiilistelyn suhteen! Monissa blogeissa olin jo nähnyt Ikean joulukuvia, joten viime lauantaina oli pakko päästä kurkistamaan paikan päälle! Joulukoristeet oli kyllä esillä, mutta vain muutamia joulusomistuksia oli tehty.
 
 

 
 Tänäkin vuonna meidän joulu taitaa olla hopea-valkoinen, ripauksella tummanpunaista.
 


 
 

lauantai 13. lokakuuta 2012

Voihan Fazer

minkä menit tekemään, kun laitot pätkiksiä boxiin..!
 
Vietimme päivän shoppaillen puuttuvia talvivaatteita ja tutustumalla Ikean jouluun - niistä lisää myöhemmin! Shoppailupäivän jälkeen on mukava rentoutua saunomisen ja herkuttelun merkeissä.
 
 
 
 
Mukavaa viikonloppua!
 

maanantai 8. lokakuuta 2012

Enemmän aikaa lapsille!

Osittainen hoitovapaa, mikä fiksu keksintö!

Kesällä teimme päätöksen, että siirryn osittaiselle hoitovapalle eli työskentelen osa-aikaisesti n. 30h/vko. Tämä viikko on ensimmäinen hoitovapaaviikko ja todennäköisesti teen töitä osa-aikaisesti siihen saakka, kun neitokaisen tokaluokka loppuu.



 
Aivan ihanaa kun tämmöinen mahdollisuus on ja voimme sen hyödyntää!
 

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Yöpöytä

Tilasin meille kokeiluun Kartellin Componibilin
ja kyllä se ehdottomasti jää meille!

Tällä hetkellä se toimii yöpöytänä, mutta kokeilin sitä eteiseen ja kylppäriin, joihin se sopi myös hienosti. Lisäksi esikoinen oli sitä mieltä, että hän haluaa samanlaisen omaan huoneeseen!
 

 
Varsinainen monitoimipömpeli siis!