sunnuntai 12. syyskuuta 2021

Koti on siellä missä perhe on!

Melkein kaksi kuukautta elämää takana uudella paikkakunnalla uusissa kuvioissa ja uskomattoman hyvin on mennyt. Olemme erityisesti nauttineet kaikista vapaa-ajanvietto mahdollisuuksista, joita pääkaupunkiseutu tarjoaa. Töissä minulla on uudenlaiset haasteet ja vastuut, mutta onneksi edellisessä työpaikassa olen saanut työskennellä mahtavien ihmisten kanssa ja oppia heiltä suunnattomasti. Esikoinen aloitti ammattiopinnot mieluisalla alalla ja todennut valinnan osuneen nappiin. Työllisyyden ja tulevaisuuden näkymien puolesta ict-ala tarjoaa varmasti myös lukemattomia mahdollisuuksia.



Isoin muutos varmasti oli hyppy omakotitalosta huomattavasti pienempään kerrostaloasuntoon, mutta sekin on sujunut mutkattomasti. Ei pihatöitä, remontteja, eikä jatkuvia kunnostushommia. Olemme päättäneet, että Justiina käy täällä peruskoulunsa loppuun ja sitten katsomme jälleen mihin suuntaamme. Omakotitalo odottaa meitä ja välillä mietimme vakavasti sen myymistä, mutta vielä ei ole päätösten aika.

tiistai 8. kesäkuuta 2021

Aikamoinen kevät!

Blogissa on ollut hiljaiseloa, koska meidän elämässä on tapahtunut tänä keväänä paljon! Rakas ja toimelias tyttäremme laittoi huhtikuun lopussa viestiä HIFK:iin, että haluaisi sinne pelaamaan, josta toivotettiin hänet tervetulleeksi. Niinpä kävimme helatorstaina tutustumassa toimintaan, jolloin hänelle vahvistui ajatus. Pidimme perhepalaverin ja päädyimme antamaan tytölle mahdollisuuden, jos vaan muut asiat ratkeaa hyvin. Molempien työt jatkuu Vantaalla, mutta asunto meinasi tuottaa päänvaivaa. Onneksi löysimme kuitenkin viimetingassa meille sopivan, joka on palvelujen, kulkuyhteyksien, lasten koulujen ja minun työpaikan lähellä. 


Esikoisella loppui peruskoulu, joten hän pääsee jatkamaan opintoja Vantaalla. Pojalle löytyi myös jääkiekkojoukkue, joten myös hänen harrastaminen jatkuu! Tällä hetkellä koti on kuin pommin jäljiltä, koska olemme aloittaneet pakkaamisen.. Ennen muuttoa ja uusia tuulia on kuitenkin edessä loma ja olemme todellakin sen tarpeessa!


Aurinkoista kesää! 

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Kun kaikki pitää tehdä itse..

Jotkut arkea helpottavat asiat sitä tajuaa vasta useamman vuoden asumisen jälkeen. Meidän makuuhuoneen yhteydessä olevan vaatehuoneen ovina oli pitkään kaksi liukuovea. Jossain vaiheessa rupesin kaipaamaan sellaista ovea, että koko aukon saisi kerralla auki. 


Vanhoista liukuovista tehtii tytön huoneeseen paremmin sopiva vaatekaappi ja siitä alkoi miettiminen millainen ovi makkarin vaatehuoneeseen tulisi. Käytiin kyselemässä valmista ovea, mutta hinnat oli korkeat, joten jäätiin miettimään. Eräänä päivänä sattumalta facebook kirppikseltä bongasin oikean kokoisen levyn, joka oli toiminut liukuovena, joten siitä se ajatus sitten lähti!



Halusin ehdottomasti peilin ja samaa tyyliä kun väliovet. Sitten vaan tuumasta toimeen - rautakaupasta smyygilistat ja liukuovikisko, sekä lasiliikkeestä oikean kokoinen peili. Vedin vaihtoehtoja mietin jonkin aikaa kunnes välähti, että pieni musta Muuton Dots on täydellinen!



Muutos on kyllä täysi kymppi! Vaatehuoneen oven saa nyt koko leveydeltä auki ja molemmat mahdutaan aamuisin vaatteita valitsemaan. Peili on ihanan iso, eikä tarvitse enää ravata eteiseen katsomaan minkä näköisenä sitä on liikkeelle lähdössä. 

perjantai 29. tammikuuta 2021

Kesäpesä

Mungolife -blogista bongasin joskus rottinkisen pesätuolin ja silloin ajattelin, että meille kävisi samantyylinen, mutta harmaana tai mustana. En kuitenkaan sen enempää asialle uhrannut ajatuksia, kunnes viime keväänä huomasin sellaisen Tuurin kyläkaupalla. Silloin meillä ei ollut mahdollisuutta ostaa sitä, koska ei olisi mahtunut autoon ja asia jäi taas.. 

   

Perinteisesti joulun jälkeen minun ajatukset siirtyvät kevääseen ja pihaan, joten pesätuoli palautui taas mieleeni. Useamman päivän googlailin ja parhaimman tarjouksen löysin grillikauppa.comista, jossa hintaan sisältyi kotiinkuljetus. Tuoli tuli muutamassa päivässä ja saa kevääseen asti olla olohuoneessa. Tuolin pehmuste on tosi muhkea ja tuoli itsessään tosi jämäkkä. Voisin arvata, että kesällä, jos persiinsä nostaa niin paikan menettää! Oispa kesä..

perjantai 1. tammikuuta 2021

Vuosi 2020

 Tammi-Helmikuu

Eipä vielä viime vuoden alussa tiedetty millaiseksi vuosi muodostuu, ja ehkä hyvä niin. Alkuvuonna lapset saivat viettää aikaa rakkaan harrastuksen parissa ja saatiin elää normaalia arkea. Ihmeteltiin näillä leveysasteilla todella vähälumista alkuvuotta ja esikoinen innostui käymään meidän kanssa salilla.



Maalis-Huhtikuu

Maaliskuussa sitten koitti se hetki, kun kaikki muuttui. Tilalle tuli epävarmuus, huoli ja epäusko. Lapsilla jääkiekko vaihtui "eräjormailuun", koulu etäkouluun ja kavereiden tapaaminen videopuheluihin ja viesteihin. Me vanhemmat saimme jatkaa töiden tekoa normaalisti ja vältyimme lomautuksilta tai irtisanomisilta. Tuli kierrettyä monet lähialueiden luontokohteet kevätauringosta nauttien.


Touko-Kesäkuu

Alkoi jo hieman valoisammissa ja toiveikkaimmissa tunnelmissa. Kotona laitettiin pihaa innolla ja tehtiin pieniä rästihommia. Uudistettiin etupihan kuisti ja nautittiin kevään ekoista poreista. Kesäkuun alussa rakas esikoisemme pääsi ripille ja juhlia päästiin viettämään sukulaisten ja ystävien kanssa. Vietettiin ihana helteinen viikonloppu Tampereella ja juhannus perinteisesti mökillä. Innostuttiin tekemään piknikretkiä.


Heinä-Elokuu

Heinäkuussa oli kesäloma, joka oli täysin erilainen mitä vuosiin. Tänä vuonna lomamatkat suuntautui Tuuriin, Mikkeliin, Helsinkiin ja Tallinnaan. Tanssittiin ja juhlittiin kaverin nelikymppisiä pikkutunneille asti ja teki hyvää kevään jälkeen. Elokuussa alkoi arki ja pitkästä aikaa lapsilla jääharjoitukset.


Syys-Lokakuu

Syys- ja lokakuu meni tavallista arkea eläessä, mutta myös totutellen maskien pitämiseen. Syksyllä lenkkeilyn lisäksi herkuttelu ja rauhalliset koti-illat tuli tutuksi..


Marras-Joulukuu

Joulufiilistelyn aloitin jo marraskuussa. Koronan voimistumisen takia juhlittiin minun synttäreitä sisarusten ja serkkujen kanssa. Joulukuussa lapsilla taas loppui jääkiekkopelit yllättäen, mutta harjoittelu jatkui. Joululoma aloitettiin miehen kanssa kahdestaan rentouttavasti Järvisydämessä. Jouluaattoa vietettiin pienellä porukalla siskon luona ja pyhät jatkui kotona syöden ja nukkuen. Uusi vuosi vaihtui todella rauhallisesti muutamia raketteja ampuen ja elokuvia sekä jääkiekkoa katsellen.



Viime vuonna olen kirjoittanut näin: Toivottavasti pääsemme myös edelleen tekemään ikimuistoisia matkoja ja pysyisimme terveinä. Vaikka ei toiveet ole toteutuneet moneen vuoteen, niin siitä huolimatta toivoisin että välttyisimme suru-uutisilta. 

Olemme onneksi pysyneet terveinä, eikä vuonna 2020 ollut yhtiäkään hautajaisia, joten ihan kohtalainen vuosi. Tänä vuonna toivoisin, että myös kolmas toiveeni toteutuisi. Kun on yli kymmenvuoden ajan matkustellut säännöllisesti, niin matkojen puuttuminen on vienyt jaksamista. Matkat ovat kuitenkin olleet täydellinen irtiotto, joka piristää ja motivoi täydellisesti.