sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Ihana jääshow

Eilen aamulla heti herättyämme lähdimme ajelemaan Helsinkiin. Päivällä kävimme vähän ostoksilla Tammiston kaupoissa, mutta ostoskassit jäivät varsin kevyiksi... Hotellille kirjaantumisen jälkeen hurautimme ratikalla keskustaan ja Vapianoon syömään. Emme olleet käyneet siellä syömössä aikaisemmin, mutta  tulemme varmasi käymään uudelleen! 



Tänään sunnuntaina, aamupäivällä meidän perhe oli ensimmäistä kertaa katsomassa Disney On Ice jääshowta. Wau! Tykättiin todella paljon ja varsinkin neitokainen oli aivan lumoutunut showsta.


Hyvillä fiiliksillä on kiva jatkaa arkista aherrusta. Huomenna minulla alkaa viimeinen viikko (näyttöviikko!) harjoittelupaikassa. Loppuviikolla on varmasti haikeat fiilikset, kun täytyy hyvästellä ihanat työkaverit ja vieläkin ihanammat lapset...

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Prahaan!

Tänä vuonna meidän perhe lähtee talvilomalla seikkailemaan Prahaan! Perinteisen kartta+opas -kirjan kävin hankkimassa kirjakaupasta ja nyt lapset tutkivat sitä innolla. Heidän toiveissa olisi käydä ainakin lelumuseossa, eläintarhassa ja merimaailmassa. On ihana seurata lapsia, kun he ovat innoissaan uusista seikkailuista ja malttamattomina kyselevät "onko vielä pitkä aika kun lähdetään?" 


Varasin erittäin edulliset lennot (meno-paluu n. 60€/hlö!) Norwegianilta ja majapaikaksi valitsimme booking.comin kautta hotelli melantrichin keskeisen sijainnin ja aamupalan takia.


Lasten lisäksi me aikuiset odotamme matkaa suurella mielenkiinnolla. Täytyy tunnustaa, että matkaan lähdemme erittäin uteliaina ja ehkä suht' vähin odotuksin. Lontoon ja Barcelonan reissuilta odotimme ja saimme paljon, mutta Praha on meille etukäteen sellainen mysteeri..