sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Pamukkale ja hierapolis


Marmariksen matkan ensimmäisellä viikolla oli tarkoitus päästä vihdoinkin käymään Pamukkalessa, mutta retki peruuntui viime hetkillä. Onneksi toisella lomaviikolla retkelle oli tarpeeksi osallistujia ja pääsimme aikaisin aamulla matkaan. Retken otimme Deturin kautta, koska halusimme että lapsetkin saavat tietoa, eikä meidän tarvitse koko ajan olla suomentamassa. Lapset kuuntelivatkin koko retken ajan suurella mielenkiinnolla oppaan tarinoita!

 
Olemme jo usean vuoden ajan haaveilleet Pamukkalessa vierailusta ja vihdoinkin odotus palkittiin. Paikka oli uskomattoman upea! Pamukkale valittiin Unescon maailmanperintökohteeksi vuonna 1988. Lämmin, kalkkipitoinen vesi virtaa hitaasti alas 100m korkeata kiviseinämää, muodostaen valkoisia tasanteita, tippukiviä ja vesialtaita.


tiistai 24. syyskuuta 2013

Keittiöhaaveilua..

Täällä perheessä on erittäin pahanlaatuista keittiökuumetta! Käyn säännöllisesti keittiöfirmojen sivuilla katselemassa ja haaveilemassa uudesta keittiöstä. Mielenkiintoisimmat kuvat olen tallentanut koneelle inspiraatioksi ja tässä osa niistä.

(kuvat lainattu keittiömaailma, nixi ja keittiönet)

Toiveet on selvät; valkeaa, modernia, selkeää, mustat kivitasot, välitilaan valkea lasi jne.. Haaveissa olisi parin vuoden sisällä päästä keittiöremonttia tekemään, mutta kuinka sitä jaksaa odottaa!?

tiistai 17. syyskuuta 2013

Lontoo kutsuu!

Perinteisesti olemme talvilomalla käyneet risteilyllä Tukholmassa, mutta ensi keväänä teemme poikkeuksen ja suuntaamme Lontooseen. Olen vuosia halunnut käydä siellä, joten sanomattakin selvää, että olen todella innoissani ja niin on myös koko perhe!
Kuvat lainattu; lontooseen.net

Halvat lennot varattiin Norwegianilta ja hotelliksi valikoitui Strand Palace hotel (kuvat lainattu hotellin sivuilta). Koska lapset lähtevät mukaan oli hotellin sijainnilla suuri merkitys ja tämän hotellin sijainti on mitä parhain meidän suunnitelmiin - niistä lisää myöhemmin!

sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Lasitetulla terassilla

Heinäkuussa aloittelimme nikkaroimaan takapihan kuistille lasitusta vanhoista ikkunoista ja nyt on homma jo hyvällä mallilla. Sisäpuolelta puuttuu enää pieni pätkä panelia, ulkopuolelta toiseen kertaan maalaaminen ja pariovien vierestä lasit, koska niihin ei ole sopivia ikkunoita.
 
 
Kuistille ajattelin laittaa ripauksen syksyistä oranssia, jota löytyykin jo kynttilöissä. Uudet tyynynpäälliset ovat ostoslistalla ja lisäksi jonkilainen matto olisi toiveissa. Harmittaa, kun menin myymään olohuoneen vanhan maton, sillä se olisi ollut kuistille just hyvä! 

lauantai 7. syyskuuta 2013

Marmariksen vesipuistot Atlantis ja Aqua Dream


Atlantis Waterpark sijaitsee Marmariksen rantakadulla ja vesipuistolla onkin oma pieni rantakaistale, jos haluaa välillä käydä meressä polskimassa. Sisäänpääsy oli aikuisilta 35tl (~14€), 7-12 vuotiailta lapsilta 20tl (~8€) ja 0-6 vuotiaat pääsivät ilmaiseksi. Portilla ei tarkastettu kasseja ja osalla ihmisistä oli omia juomia ja eväitä, joten niiden vieminen vesipuistoon oli ilmeisesti sallittua? Vesipuisto oli meille pettymys; aivan tupaten täynnä ihmisiä ja aurinkotuoleja joka paikassa niin paljon, ettei liikkumaan mahtunut. Vesiliukumäkiin ei päässyt alle 9 vuotiaat, joten ensimmäisessä kuvassa näkyvä lohikäärme oli ainut mihin meidän lapset pääsi ja sekös heitä kovasti harmitti!

 
Aqua dream vesipuisto sijaitsee vuorella ja sieltä on kivat näkymät Marmarikseen. Ostimme liput, jotka sisälsivät myös meno-paluu kuljetuksen, paikalliselta "matkatoimistolta". Kolmelta aikuiselta ja neljältä lapselta hintaa tuli yhteensä 100tl (~40€). Vesipuistoon ei saanut viedä mitään omia juomia tai ruokia, vaan portilla ladattiin kortille haluttu summa rahaa ja sillä maksettiin kaikki ostoksen vesipuistossa. Vesipuisto oli siisti ja sopivan iso, eikä mäkiin tarvinnut jonottaa pitkiä aikoja. Tässä puistossa otettiin kunnolla ilo irti, sillä lapset pääsivät kaikkiin vesiliukumäkiin!
 
 
Joten jos olet suuntaamassa Marmarikseen suosittelen ehdottomasti Aqua Dream vesipuistoa!

torstai 5. syyskuuta 2013

Stylisti

Keväällä huomasin lehdestä, että täällä alkaa aikuisopintoina Stylisti-koulutus. Laitoin tietenkin hakupaperit sisään, koska koulutus vaikutti todella mielenkiintoiselta. Pari viikkoa sitten tuli ilouutinen - pääsin koulutukseen. Koulutus on ilta-, etä- ja monimuoto-opiskelua, joten se onnistuu hyvin työn ohessa tehtäväksi.
 
 
Tiistaina ja keskiviikkona oli ensimmäiset tunnit, joissa perehdyimme koulutuksen sisältöön ja vähän värioppiin. Lukuvuoden aikana käymme läpi pukeutumista, meikkaamista, kampauksia, sisustamista ja valokuvausta. Aluksi vähän jännitti, kuinka opiskelu sujuu 13 vuoden tauon jälkeen, mutta huoli oli turha kun aihe on niin mielenkiintoinen!

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kirjat yöpöydällä

Kesällä (varsinkin matkoilla) tulee luettua kirjoja jonkin verran, mutta valitettavasti syksyllä into aina laantuu... Tällä hetkellä luettuina kirjastoon palauttamista odottaa kolme hyvää kirjaa.
 
 
Mary Higgins Clark on yksi lemppari kirjailija ja olen lukenut kaikki hänen kirjoittamat kirjat, jotka löytyvät kirjastosta.
Ensimmäistä kertaa luin Jarkko Sipilän kirjan Marmariksessa ja jäin niin totaalisen koukkuun, että piti käydä kirjastosta lisää! Harmikseni on muitakin, jotka haluavat lukea niitä koska suurin osa kirjoista oli lainassa. Reeta Paakkisen Kotona Istanbulissa tuli luettua yhdellä kertaa, sen verran mielenkiintoinen kirja oli. Ulkosuomalainen äiti on kirjoittanut kirjasta todella hyvän jutun!
 
 
Millaisia kirjoja sinä luet?