perjantai 26. heinäkuuta 2013

Matkalaukut levällään..

Huomisaamuna startataan kohti lentokenttää ja edelleenkin pakkaaminen on todella pahasti kesken. Vielä ei tietenkään ole tulenpalava kiire, mutta jos inspiraatio ei kohta iske niin aivan varmasti tulee hoppu. Tällä menolla viimeisiä tavaroita etsitään ja mietitään vielä silloin kun pitäisi olla unilla, että jaksaa pitkän päivän matkustaa! Leivinuunin päälle olen yrittänyt kerätä tarvittavat vaatteet, hygieniatuotteet on levälläään kodinhoitohuoneessa..

 
Vuosien saatossa olen oppinut tarkkaan harkitsemaan mitä tarvitsemme ja mitä emme, harvoin meillä onkaan mitään ylimääräistä mukana. Joka tapauksessa neljä henkilöä tarvitsee kahden viikon matkalle aika paljon vaatteita, sillä jokaiselle päivälle on oltava vähintään 1-2 asua, päivän ohjelmasta riippuen. Kohteessa on niin lämmin ettei samaa asua pysty käyttäämään kahta kertaa, eikä pyykinpesu lomalla ole vaihtoehto ;)
 
 
 Kaikki tarvittavat tavarat kuitenkin mahtuu aina kahteen matkalaukkuun, eikä laukkujen ylipainosta ole tarvinnut huolehtia. Käsimatkatavaroita meillä on kolme; minulla Lumi:n käsilaukku, lapsilla yhteinen reppu ja miehellä yksi reppu, jossa on yleensä vain kamerat.
 
Homma ei tietokoneella istumalla etene, joten on ruettava toimimaan.
Nyt musiikkia soimaan ja yritän saada homman etenemään!

Ei kommentteja: