perjantai 4. tammikuuta 2019

Herkullinen porkkanakakku

Tyttäreni kanssa ajattelimme tehdä jouluksi porkkanakakkua, mutta koska joulun herkkuja oli muutenkin niin paljon, päädyimme tekemään kakun uudeksi vuodeksi. Netistä löysin yksinkertaisen ohjeen, jota hiukan muokkasin. Tällä ohjeella tuli juuri sopivasti Teeman (24*32cm) vuokaan. Uunipellille tehtäessä kannattaa tuplata määrät.


Pohja: 3 kananmunaa, 3 dl sokeria, 3 dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta, 1 ½ tl vaniljasokeria, 3 tl kanelia, ripaus kaardemummaa n. 4 dl porkkanaraastetta, 150 g voita (sulatettuna). 

Kuorrutus: 100 g voita, 200 g maustamatonta tuorejuustoa, 3 dl tomusokeria, mantelirouhetta.

Vaahdota munat ja sokeri. Yhdistä kuiva-aineet keskenään. Lisää muna-sokerivaahtoon varovasti vuorotellen jauhoseosta, porkkanaraastetta ja sulatettua rasvaa. Sekoita tasaiseksi ja lisää leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Paista 200 asteessa noin 30min. 

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto. Lisää tomusokeri ja levitä kuorrute kakun päälle. Anna pohjan jäähtyä kunnolla, ennen kuin levität kuorrutuksen! Ripottele koristeeksi mantelirouhetta.


Lopuksi vielä keitä kahvit, laita kynttilöitä ja nauti kaikessa rauhassa!

Ei kommentteja: