perjantai 8. maaliskuuta 2019

Korut järjestykseen

Olen hiljalleen aloitellut käymään kodinhoitohuoneen kaappeja läpi, jossain tulevaisuudessa siintävän remontin takia. Tähän saakka olen säilyttänyt osaa koruista kodinhoitohuoneessa erilaisissa telineissä ja osaa kaapissa piilossa. Kumpikaan ei ole ollut kovin toimiva systeemi, sillä esillä olevat pölyttyvät ja kaapissa olevat jäävät pitämättä. 


Ennen lomaa googlettelin ja mietin kuumeisesti mikä olisi järkevin systeemi meille. Päädyin läpinäkyviin rasioihin, joten yksi kaupoista joihin teimme täsmäiskun Tukholmassa oli Muji. Aluksi meinasin ostaa rasian kahdella laatikolla ja avattavalla kannella, mutta viime hetkellä vaihdoin kolmella laatikolla olevaan. Onneksi vaihdoin sillä sain mahtumaan kaikki tarvittavat korut rasiaan! Samalla hankin kaikkiin kerroksiin pehmustetut lokerot, että saan korut lajiteltua järkevästi. Kelloilla näkyvä rasia on vanha, enkä muista mistä on meille kulkeutunut.


Nyt korut ovat siellä missä kuuluukin; makuuhuoneessa vaatehuoneen läheisyydessä, pölyltä suojattuna, mutta silti näkyvillä että tulee käytettyä! 

Ei kommentteja: