maanantai 12. marraskuuta 2018

Rooma - day 4

Viimeinen kokonainen päivä vietettiin tutustuen Forum Romanumille, jonne päästiin samalla lipulla kuin edellisenä päivänä Colosseumille. Samalla reissulla kiipesimme Palatiumille, joka on keskeisin alkuperäisistä Rooman seitsemästä kukkulasta.


Forum Romanun oli muinaisen Rooman ydinalue, jonka ympärille kaupunki ajan myötä kehittyi. Alue oli poliittisen vallan keskus ja siellä käytiin oikeutta, hallinnoitiin, harjoitettiin kauppaa, uskonnollisia menoja ja jopa prostituutiota. Alue on yksi Rooman suosituimmista nähtävyyksistä ja se sisältää useita huomattavia monumenttejä, rakennuksia ja raunioita.


Aluetta ihmetellessä meni monta tuntia, jonka jälkeen kävimme tekemässä pieniä tuliaisostoksia. Shoppailun ja kahvilassa herkuttelun jälkeen pidimme pienen lepohetken hotellilla, ennen kuin suuntasimme pitkän kaavan mukaan illalliselle. Kuten aina, niin myös nytkin, viimeisenä iltana iski älytön haikeus loman loppumisesta... 

Ei kommentteja: