maanantai 22. lokakuuta 2018

Rooma - day 1

Saavuimme Roomaan sunnuntai-iltapäivänä ja vastassa meitä oli puolipilvinen ja lämmin sää. Kelit oli kyllä muutenkin koko matkan ajan täydelliset. Hameilla/mekoilla/shortseilla ja lyhythihaisilla pärjäsi oikein hyvin, mutta aamupäivisin ja iltaisin pidin kevyttä neuletakkia hartioilla lämmittämässä. Lämpötilat päivisin oli +25 - +32 välillä ja iltaisin oli noin +20 astetta.


Edulliset, suorat lennot otettiin jälleen Norwegianilta. Hotelli Katty valittiin hotelliksi hinnan, suositusten ja sijainnin perusteella. Huone oli tilava ja siisti, joten valinta osui nappiin.  Hotellin hintaan kuului italialainen aamupala; kahvi, mehu ja makea leivonnainen, joten parin päivän jälkeen kaivattiin kunnollista aamiaista. Saimme hotellilta hyvän tarjouksen lentokenttäkuljetuksista, joten tartuimme siihen. Kuljettaja odotti sovitusti nimikyltin kanssa ja vei meidän nopeasti hotellille.


Hotellille kirjautumisen jälkeen ajattelimme, että lähdemme tutustumaan lähialueisiin ja syömään jotain. Tarkoitus oli olla ajoissa hotellilla nukkumassa, että jaksamme seuraavana päivänä katsella nähtävyyksiä. Huomaamattamme kävelimme ensimmäisen illan aikana kuitenkin jo yli 10 kilometriä ihmetellen mielenkiintoista Roomaa! 


Ei kommentteja: